Syksy Seurasaaressa

Eilen vietettiin ensimmäistä adventtia ja täällä etelässä ei ole lumesta tietoakaan. Lumi toisi valoa kovasti tähän vuoden pimeimpään aikaan. Lunta odotellessa. Marraskuu ensimmäisenä päivänä kävimme perheen kanssa pitkästä aikaa Seurasaaressa. Ajoimme ensin kaupan kautta ja ostimme mukaan pussillisen maapähkinöitä. Jos oikein hyvä tuuri kävisi, voisimme syötää siellä eläimiä.

Seurasaaren sillalla seisoskeli lokinpoikanen sillan kaiteella. Se oli niin kesy, että sain kuvailla sitä ihan rauhassa. Olikohan tämä nyt se Lenni lokinpoikanen?

Myös varis ihmetteli maailman menoa samalla kaiteella.

Sillan juurella oli iso parvi sorsia ja niiden seasta bongasin tämän telkkäpariskunnan. Suloisia nappisilmiä!

Seurasaaressa on monia mukavia museorakennuksia kuvattavaksi. Minulla oli vain pitkä putki tällä kerralla mukana, joten en päässyt ottamaan kovin laajakulmaisia kuvia.

Ei aikaakaan kun ensimmäinen orava jo kurkkaili puiden oksilta. Hän oli kovin rohkea ja tuli hakemaan pähkinöitä Juniorin kädestä. Välillä hän söi pähkinan ja välillä hän kävi nopesti kaivamassa sen maahan jemmaan, talven varalle =D.

 Tämä orava katseli melko kriittisellä katseella ensin, että mitäpä siellä alhaalla mahtaa olla tarjolla.

Vaan niin sai Kippari hänet houkuteltua alas herkkujen äärelle =D.

Ja kun kurre pääsi vauhtiin hän kävi hakemassa vuoron perään Juoniorin ja Kipparin kädestä pähkinöitä. Välillä jemmattiin ja välillä syötiin. Yhden kerran hän pysähtyi minunkin eteen ja katsoi kysyvästi silmiin, "etkö meinaa antaa minulle mitään, vaan osoittelet ainostaan tuollaisella putkella minua"? Suloinen!

Vaan sitten tuli koiran ulkoiluttaja. Hän näki aivan varmasti, että me syötimme oravaa, niin eikö hän oikein antanut löysää hihnaan, että koira pääsi kyöräämään oravan puuhun! Oliko aivan pakko! Miksi ei voinut vain mennä ohi ja antaa oravan olla. Ja kaiken huippu oli, että koiran omistaja oikein nauroi päälle.

Arvatkaa tuliko orava enään puusta alas? Seillä se säksätti ja katsoi meitä loukkaantuneen näköisenä, vaikka yritin kuinka hänelle vakuutella, että emme halua hänelle mitään pahaa.

 Kyllä oravat vain ovat suloisia, oletteko samaa mieltä?

Myös nämä suloiset pikkuiset tintit tulivat hakemaan makupaloja suoraan kädestä. Piti vain malttaa olla holjaa eikä aikaakaan kun vierailija tuli kädelle.

Ensin hieman tuumaillaa, että tohtiiko tulla hakemaan.

Tämä oli aivan ihanaa puhaa. Voittaa luontokappaleen luottamus.

Seurasaaressa on mukavaa pistäytyä kaikkina vuoden aikoina. Lähellä juhlalavaa on grillipaikka, jossa oli tälläkin kerralla tulet. Viereisestä kioskista voi ostaa makkaraa, ellei omat sattunut tulemaan mukaan. Mikähän siinä on, että makkara maistuu taivalliselta kun sen saa syödä ulkona, kaikkina vuoden aikoina? Penkillä oleva pötkö ei ole makkara vaan käpy =D.

Nämä ovat kuuluisat Urho Kaleva Kekkosen kuntoportaat. Hän ulkoili ja kuntoili paljon Seurasaaressa.

Lopuksi vielä pari kuvaa joutseista.

Tuleeko teidän käytyä Seurasaaressa? Itse päätin, että pitää mennä edottomasti pian uudelle, vaikka sitten kun saadaan sitä lunta. Jos vaikka oravat eivät löydäkkään kaikkia piilottamiaan pähkinöitä voi antaa heille uusia.

Variksen pojat

Jossain vaiheessa mietiskelin sitä, että eipä ole tullut koskaan kuvattua variksia. Niitä kun on olevinaan vaikka missä, mutta sitten en kuitenkaan ole niistä kuvia ottanut. Ksän alun iltakävelyllä Kipparini ja kameran kanssa Lauttasaaressa pääsin sitten vihdoin näitä veijareita kuvaamaan. Meillä oli kahvit mukana ja istuimme Lauttasaaren kalliolle nautikselemaan ja katselemaan merelle. Siellä nämä hauskat linnut pitivät meille seuraa.

Tilanne on se, että keskellä on äiti ja molemmilla sivuilla jo kohtuullisen kokouset poikaset. Vaan kohtuullisesta koostaan huoliatta, poikaset odottavat suut ammillaan, että äiti toisi ruokaa =D. Vähän näyttää äitivaris siltä, että "ei millään enään jaksais, onko pakko hakea taas teille ruokaa ?"

Vaan mitäpä äidit eivät tekisi lastensa eteen, sinne lähti ruoanhakumatkalle. Poikaset jäivät patsastelemaan kalliolle ja odottelemaan herkkuja.

Kun vatsat olivat täynne, poikaset lennähtivät puuhun. Siellä ne sitten poseerasivat minulle kun otin heistä kuvia. Näitä kavereita varten ei tarvinnut piiloutua minnekään piilokojuun, hyvin olivat jo tottuneet ihmiseen =D.

Välillä vaihdeltiin asentoja ja kuva kulmaa.

Nyt olen sitten saanut kuvattua variksia. Seuraavaksi voisin ottaa agendalle harakat, niistäkään ei ole yhtään kuvaa =D.