Kun oma vene oli saatu nostettua ansaitulle talvilevolle, otimme ison laivan alle ja lähdimme syyslomalla Tallinnaan. Lähdimme torstaina ja tulimme vasta sunnuntaina myöhään illalla takaisin. Sää suosi meitä, sillä päivät olivat lämpimiä, tuulettomia ja mikä parasta, aurinko paistoi.
Yövyimme Hotelli Euroopassa ja tässä olivat maisemat hotellin ikkunasta. Oli mukavaa katsella tuttua vierasvenesatamaa, jossa ollaan oltu omalla veneellä monet kerrat.
Kun olimme saaneet hotellihuoneen ja jätettyä tavarat sinne, lähdimme käymään kaupungilla. Olipa mukavaa taas olla pitkästä aikaa Tallinnassa! Kävimme kaikki ensin hieman kaunistautumassa kampajalla. Sen jälkeen nautittiin vähän välipalaa.
Lähellä hotellia oli ihana sisustusliike. Siellä oli vaikka mitä kivaa. Ihastuin heti näihin majakkamukeihin!
Olen aina tiennyt, että raha ei ole kaikkea. Siksi lompakostani löytyykin useampi luottokortti ja yleensä ei käteistä lainkaan =D.
Heijastuksia ja tunnelmakuvia kaupungilta.
Pitelin itseäni kameran kanssa vanhassa kaupungissa, sillä siellä on tullut kuvattua niin monesti samat talot ja kulmaukset. Olin päättänyt, että tällä reissulla kuvaan enemmän uusia juttuja.
Kierroksemme aikana alkoi aurinko laskea ja maalasi taivalle pastellin sävyjä.
Kipparilla sattui olemaan syysloman aikaan syntymäpäivä, joten menimme syömään ravintola Noaan. Paikka sijaitsee jonkin verran keskustan ulkopuolella merenrannalla, joten otimme taksin ja ajoimme paikalle.
Taksin valitseminen onkin melkoista taidetta Tallinnassa. Hinnat vaihtelevat melkoisesti. Ennen kaikkea kannattaa katsoa taksa etukäteen, paljonko kyyti maksaa / kilometri. Aloitusmaksu oli 2,50 - 3,60 euron välillä. Hinta kilometritä oli edullisimmillaan 50 senttiä ja kalleimmillaan neljä euroa / kilometri! Todella huima hintaero. Suomessa on niin mukavaa, kun ei tarvitse miettiä, mihin kyytiin istuu. Se on aina saman hintaista, joka kerta yhtä kallista =D.
Ennen ravintolaan sisälle menoa ihastelimme jonkin aikaa pimentyvää iltaa ja kaupungin siluettia. Tälle reissulle oli Kippari ottanut selvää muutamista uusista tutustumisen arvoisista paikoista. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.