Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvipäivä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. tammikuuta 2016

Töölönlahti

Sen lisäksi, että sain kuvattua suloisen valkoisen sinisorsan, oli muitakin lintuja liikkeellä. Koska oli niin kaunis sää, innostuimme kiertämään koko Töölönlahden ympäri.






Töölönlahden toisella puolella Linnunlaulussa on kauniita puutaloja. Olen aina ihaillut niitä. Auringonpaisteessa olivat oikein edukseen.


Tintti ihaili myös vastarannalla olevia kaunita rakennuksia =D.







Vesi ja pakkanen muovaa kaunista taidetta.






Tämä luminen kaislikko viehätti minua kovasti.




Varpusia oli liikkeellä paljon. He istuskelivat hyvin tiiviisti puskissa sisällä, joten olivat vähän haastavia kuvata.


Tässä esimerkki taas hyvästä tarkennuksesta =D. Kyllä se varpunen siellä puskassa on, mutta pääosassa kuvassa on oksa =D.


Onneksi sentään yksi varpunen suostui poseeraamaan minulle =).


 Mustarasta lämmitteli auringossa myös.




Katseli minua sen näköisenä, että "voisit jo häipyä sen kamerasi kanssa =D".






Töölönlahti oli jo jäässä ja ihmisiä käveli ja hiihteli jäällä. Minä olen jotenkin tosi arka menemään jäälle. Kävelen mielummin turvallisesti maalla ilman pelkoa, että jää pettää alta. Pelastusrengas on hyvä apuväline näin talvellakin silloin kun joku on tippunut jäihin.




Vielä vähän puutaloidylliä. Tämä on kirjailijatalo Villa Kivi. 






Ja tässä taas ränni. Ne on minusta niin ihania jostain syystä =D. Ja siis nimen omaan nämä vanhat kunnon rännit.


Ooppera. Siellä ne ihmiset ihailevat valkoista sorsaa =D.



Kaunis Finlandia talo.



Töölönlahti on tosi kiva paikka ulkoilla. Suosittelen kokeilemaan jos ei ole tullut koskaan käytyä.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Väinölänniemi

Kuopiossa jatkoimme satamasta matkaa Väinölänniemeen. Tämä oli minulle aivan uusi paikka. Koska sää oli mitä kaunein, oli ihanaa jatkaa matkaa ulkosalla vallankin kun sain uusia paikkoja kuvattavaksi. Väinölänniemi tai paikallisten kesken "Vänäri" on ollut Kuopion tunnettu virkistysalue jo vuosikymmenien ajan.


Heti niemen alussa on hyvä uimaranta isolla hiekkakentällä. Täällä jos missä on mukava käydä uimassa kesä helteillä.




Rannalle ei saa tuoda isoja eikä pieniä mustia koiria =D.





"Vänärillä" sijaitsee stadion. Täällä on mm. Kuopion Palloseura pelannut kotiotteluita aina 30-luvulta 2005 vuoteen saakka. Stadionilla on järjestetty myös merkittäviä yleisurheilutapahtumia mm. Kalevankisat pariin otteeseen. Nykyisin urheilukenttää käytetään pääasiassa yleisurheilun harjoitus- ja kilpailukenttänä.




1862 kuopiolainen ravintoloitsija M. Dahlström perusti Peräniemeen kesäravintolan ja antoi sille nimeksi Väinölä. Sittemmin koko niemeä alettiin kutsumaan Väinölänniemeksi. Ravintola meni aikanaan huonoon kuntoon ja se määrättin purettavaksi 1897. Kaupunki ja silloinen matkailuyhdistys alkoivat heti suunnittella yhdessä uutta ravintolaa puretun tilalle ja se valmistui 1902. Muutoksia on tehty vuosien saatossa monien remonttien yhteydessä. Nykyään tuo kaunis rakennus on nimeltän Peräniemen Kasino ja sitä voi vuokrata mm. omiin juhlatilaisuuksiin. Mikä olisikaan parempi paikka viettää hääjuhlaa kuin kauniissa Kallaveden maisemassa kauniina kesäpäivänä. Lisää tietoa Peräniemen Kasinosta saat heidän netti sivuilta täältä.








Niemen toisella puolella avautui aivan ihanat kuvauskohteet. Vesi ja pakkanen olivat tehneet tehtävänsä. Muoiakin kuvaajia oli kameran kanssa retkellä.


Aivan kuin purjeveneitä!




Näitä riitti koko rannan mitalla ja olisin voinut kontata kameran kanssa koko päivän. Vaan en laittanut seurueemme muita jäseniä odottamaan minua.






Väinölänniemi oli aivan mahtava ulkoilualue. Se on myös sopivan kokoinen, perheen piemimmätkin jaksavat olla matkassa mukana.




Niemeltä jatkoimme matkaa Kuopion keskustaan sillä olimme menossa Korttelimuseoon. Museosta lisää tietoa seuraavassa postauksessa.