keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kuvaoodi lokille

Lokki, toiset sitä vihaa toiset rakastaa. Minä kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen porukkaan! Siellä missä on lokki siellä on yleensä meri (tai järvi, joki tms.). Kun kuulen lokin äänen ja laitan silmät kiinni, tunnen meren tuoksun sieraimissani (vaikka en olisi lähelläkään merta).


Lokkifaktaa: lokki on rantalintujen lahkoon kuuluva heimo, johon kuuluu 15 sukua. Varsinaisten lokkien täysikasvuisten yksilöiden höyhenpeitettä hallitsevat tyypillisesti musta ja valkoinen väri sekä harmaan eri sävyt. Nuoret ja talvipukuiset linnut ovat hyvin erivärisiä, usein ruskeankirjavia.



Useimmat varsinaiset lokit ovat kaikkiruokaisia. Ne pesivät yhdyskuntina merenrannikoilla ja sisävesillä. Pesän ne tekevät maahan ja munivat lähes aina kolme munaa


Pesän voi laittaa myös kukkaruukkuun =).





Niin paljon kuin lokeista tykkäänkin, en silti erota eri lajeja toisistaan. Pitäisiköhän ottaa tänä kesänä tavoitteeksi, että opettelisin erottamaan ja saisin myös kaikki kuvattua? Sehän taitaa olla jo jonkin asteista lintubongausta... lokkibongausta =D. Pitää harkita.


Olen aina haaveillut, että saisin otettua kunnon luontokuvan. Sellaisen, jossa valkoinen joutsen lähtee lentoon ja ottaa vauhtia "kiitoradalla". Merestä nousee aamun usva ja maailma ympärillä uinuu tyynenä. Yksinäisen kalasääsken ääni kaikuu meren tyynä pintaa pitkin...

Ei ole osunut tilaisuutta vielä kohdalle. Lokkeja sen sijaan on lähtenyt lentoon enemmänkin =)




Lokki on helppo lintu bongata, niitä löytyy kaikkialta =D.

Hmm, minua kuvataan.


Kaverukset.


Lokin liitoja Espoon lintujärvellä alkukeväästä.




Tästä on hyvä tähystää.


Olli-Matti Ronimuksen sanoin kokoelmasta Siipien alla merta, runo Lokit: 
Siipien alla merta,tähysti lokki, kirkui, avaralla liikkui, pesi suolaiselle 
luodolle, mutta loitommalla seurasi laivaa nälän valkoinen viiri.


4 kommenttia:

  1. Hienoja lokkikuvia :) suosikkini ovat tuo harmaasävyinen lentoonlähtökuva sekä tuo viimeinen lokki sinistä taivasta vasten. Sä kun tykkäät kuvata, niin oletkohan kuullut vielä tämmöisestä "kuva päivässä" -haasteesta. Siinä otetaan joka päivä kuva jostain tietystä aiheesta. Maaliskuun aiheet löytyy esim. täältä: http://www.theidearoom.net/2013/02/march-photo-a-day-challenge-2013.html Noita on ollut hauska katsella joissain seuraamissani blogeissa. Jännä nähdä mitä kukakin annetusta keksii kuvata :) Itse en vielä haasteeseen lähtenyt mukaan, ehkäpä vielä jonain kuukautena tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura mukavasta kommentistasi! Ja ennen kaikkea tuosta kuvahaaste vinkistä, todella hauska idea! Mielelläni otan myös vinkkejä vastaan seuraamistasi valokuvablogeista, sillä tykkään kovasti katsella muiden ottamia kuvia ja ottaa niistä ideoita / oppia / vinkkejä. Sillä haaveena on edelleen saada otettua se "hyvä kuva" =)

      Poista
  2. Kiva, että joku tykkää lokeista. Musta ne on aika vihamielisiä välillä. Erityisesti neljäs kuva alhaalta on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kyllä, lokki osaa olla myös vihamielinen ja jopa röyhkeä, Kauppatorilla vievät jopa eväät kädestä =D

      Poista