tiistai 13. elokuuta 2013

Suomenlinnan lautalla

Työmatkani Suomenlinnasta mantereelle jatkuu.


Suomelinnan lautta saapuu satamaan. Mieheni meni edellisellä lautalla, hänellä oli aikainen palaveri. Matkustajia oli ollut neljä. Minä lähdin seuraavalla vuorolla ja matkusaja määrä saatiin tuplattua, meitä oli peräti jo kahdeksan =D. Ihanaa, ei ollut ruuhkaa.




Lautta erkani satamasta, ollaan merellä!


Otetaanpa tähän väliin hieman faktaa Suokista. Sen lisäksi, että Suomenlinnaa kutsutaan puhekielessä Suokiksi, se on myös Suomen ensimmäinen yhdistetty auto- ja matkustajamoottorilautta.  M/S Suokki on valmistunut Suomenlinnan lautaksi keväällä 1952.




Entinen nimi lautalla oli Suomenlinna-Sveaborg. Suomenlinnan liikenne myi lautan Sun Lines -yhtiölle ja kaupan jälkeen lautta sai nykyisen nimen. Tässä muutamia minusta hauskoja yksityiskohtia Suokista.








Merimatka mantereelle ei ole pitkä, kestää vain 15 minuuttia. Silti välille mahtuu monenlaita kuvattavaa.


Olen aina miettinyt, että asuuko tässä saaressa joku ympäri vuoden, vai käytetäänkö sitä vain kesäisin? Niin tai näin, ihanat rakennukset jaksavat viehättää minua joka kerta.


Kalaan lähdössä vai sieltä tulossa?


Eikö olekkin ihanaa saaristoidylliä ja näin lähellä Helsinkiä. 


Ravintola Klippan ohitetaan matkalla. Klippanin sivulle pääset tutustumaan tästä.


 Samoin ohitetaan ravintola NJK. Heidän nettisivuille pääset tutustumaan tästä.




Klippan ja NJK samassa potretissa sulassa sovussa =).


Vartin merimatka alkaa olla loppusuoralla. Helsingin kauppatori häämöttää jo.


Uspenskin katedraalin kullatut kupolit hohtavat harmaasta aamusta huolimatta. Kirkon kupolit päällystettiin 24 karaatin kullalla uudestaan vuodesta 2004 alkaen, ja kultaustyö valmistui toukokuussa 2007.


Myös Helsingin tuomiokirkko näyttää kauniilta aamun sarastaessa.


 Ollaan jo melkein perillä.




Lautta parkkiin ja uudet matkustajat sisään.


Suomenlinnaan pääsee kauppatorilta aivan Katajanokan puoleisesta päädystä.


Matka jatkuu kohti työpaikkaa...


15 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja olet nähnyt vaivaa taustatietojen selvittämisessä :)
    terv. Marja Sinisalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja <3 Yritän tänne aina vähän faktaakin sekaan laittaa, mutta en mene takuuseen silti tiedon oikeellisuudesta ;0)

      Poista
    2. Jess, nyt sain profiilikuvankin mukaan, että ei tartte esiintyä enää anonyyminä. Piti tehdä uusi, kun Facebook-profiili ei ollut tässä vaihtoehtona, miksiköhän?

      Poista
    3. Huomasin =). Aika jännää, ettei FC ollut vaihtoehtona, se kun kuitenkin melko moneen palveluun jo on.

      Poista
  2. Voikohan enää rentouttavampaa työmatkaa ollakaan? Ei ole ruuhkaa, saa ihailla kauniita maisemia ja olla merellä ;) Hienoja kuvia olet taas ottanut ja minäkin ihailin tuota ihanaa saarta ja sen rakennuksia viime kesänä kun ajoimme siitä omalla veneellä ohi. Hyvää työviikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli tosi kiva ja kesti kaksi tuntia =D Eli voit kuvitella, että pikku hiljaa olen tullut ja tosiaan kuvannut matkalla =). Samoin sinulle, oikein ihanaa työviikkoa!

      Poista
  3. Todella upea idea siirtää "koti" pieneksi hetkeksi Suokkiin. Kyllä olisi kiva tuollainen työmatka ainakin näin kesällä. Ihania kuvia molemmissa postauksissa. Jään odottomaan niitä lomapostauksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli! Lomapostauksiin menee vielä hetki, sen verran paljon tuli otettua kuvia, että hetki menee valitessa =D mutta kyllä ne sieltä aikanaan tulevat =).

      Poista
  4. Ihastuttavia kuvia! Näitä on aina kiva katsella!

    VastaaPoista
  5. Ihania puuteri-pastellinsävyisiä kuvia! Kiitos tästä nojatuolimatkasta :)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos Merenneito <3! Lisää nojatuolimatkoja tulossa kun pääsen lomakuvien kimppuun. Luvassa kuvia Kemiön saaristosta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemiö onkin tuttua seutua: meillä asuu sydänkamuja niissä maisemissa :) Odotan innolla postaustasi.

      Poista