torstai 28. marraskuuta 2013

Joulun avaus

Viime sunnuntaina avattiin Helsingin virallinen joulukatu. Tapahtumapaikalla Senaatintorilla oli monenlaista kuultavaa ja nähtävä. Päivä oli aurinkoinen, joten moni oli lähtenyt liikkelle.




Paikan päältä sai ostaa monenlaisia herkkuja ja raha meni hyvään tarkoitukseen, kuten näin joulun alla vain voi. Punaisen ristin kojusta sai perinteistä riisipuuroa ja rusinasoppaa, veskunareemiä, kuten meillä Keski-Suomessa sanottiin =).


Paikalla oli myös joulukuoro.


Antti Railio lauloi kauniin kappaleen.

 



Antin kaunista laulua kuunnellessani lähti kamera vaeltamaan ympäriinsä. Kuten kuvasta näette, päivä oli vuodenaikaan nähden todella kirkas.




Tuomiokirkon ympäriltä löytyy monia kauniita yksityiskohtia.




Senaatintorista ja Suurkirkosta olen kirjoitellut jo aikaiseemminkin. Pääset tutustumaan postaukseen tästä. Aurinko paistoi niin juhlallisesti, että en malttannut olla ottamatta kuvia jo ennestään tutustuta kohteesta.





Esitysten aikana kokosi jouluparaati joukkojaan valmiiksi. Kun esitykset oli nähty, oli aika startata. Paraatissa oli tänäkin vuona vaikka mitä nähtävää, joten se pitää pilkkoa pariin postaukseen =).

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia upeasta kirkosta. Itse seurasin hieman kauempana Antin laulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna <3! Paikalla oli mukavasti porukkaa =).

      Poista
  2. Hieno postaus, tykkään näistä historiallisista aiheista. Kävin linkin takana myös tutustumassa Senaatintoriin ja Suurkirkkoon. Joulun avauksellakin on pitkät perinteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Kyllä tällaiset avajaiset aina mukavasti avaa joudun odotuksen virallisesti =).

      Poista