Vuoden hauskin päivä Linnanmäellä

Asumme pääkaupunkiseudulla, joten juniori tahtoo vähintään kerran kesässä Linnanmäelle. Kesät veneillään, joten tänäkin kesänä Linnanmäenreissu jäi loppukesään. Minulla itselläni on todella huono "laitepää". Silti minusta on mukava käydä "Lintsillä", sillä nautin kovasti siitä, kun muut uskaltavat mennä laitteisiin =).

Varoitus: tämä postaus sisältää aivan liikaa valokuvia =D.

Mieheni ja tyttäreni aloittavat perinteisesti aina ensin kahvikupeista. Minusta tämä on Linnanmäen kaunein laite. Kahvikupit sijaitsevat loogisesti lähellä pääsisäänkäyntiä, joten niistä on luonnollisesti hyvä aloittaa.

Lamput kahvikuppien yllä.

 Rinkelin kyydin minun pää sentään kestää. Vaihti on sen verran hiljainen, että päätä ei huimaa.

Rinkelistä on aivan upeat näköalat. Onneksi pyöritys välillä pysähtyy (kun matkustajia vaihdetaan kyytiin) joten on hyvin aikaa ihailla maisemia.

Tässä näkyy mm. Kallion kirkon torni.

Ja tässä puolestaan näkyy taustalla Suurkirkko.

Toinen paikka, jossa pääsee ihailemaan maisemia on tämä Panoraama. Tänäkesänä (2013) oli lippujen hinnat muuttuneet, pikkuhupiranneke oli poistunut myynnistä, mutta sen sijaan pääsi jopa yhteentoista laitteeseen ilmaiseksi. Panoraama oli yksi niistä. Panoraaman kyydissä pääsee nousemaan 53 metrin korkeuteen.

Pienen pettymyksen koimme, kun huomasimme, että muutama laite oli jo mennyt "talviunille". Mm. tämä Kirnu ei ollut toiminnassa enään. Samoin kaikki vesilaitteet, Vonkaputous ja Hurjaguru olivat jo talvilevolla. Valitettavasti lippujen hinnassa asia ei näkynyt, maksoivat saman verran, vaikka kaikkiin laitteisiin ei enään ollutkaan mahdollisutta mennä.

Linnanmäen vanhin ja legendaarisin laite on tietenkin Vuoristorata! Sen tuntee jo tuoksista kun menee lähelle. Mieheni ja tyttäreni saivat minut houkuteltua tällä kertaa ajelulle. Kyyti oli minun mittapuun mukaan melko hurjaa, onhan nopeus parhaimmillan jopa 60 km/h.

Vuoristorata otettiin käyttöön 13. heinäkuuta 1951. Muutama sukupolvi on päässyt nauttimaan vauhdin hurmasta. Toivottavasti Vuoristorata säilytetään aina, sillä ilman sitä ei Linnanmäki ole mielestäni mitään .

Kohta juna tulee ja pääsee kyytiin, housunpuntit tutisevat jo jännityksestä! Selvisin hengissä, mutta taas vierähtää pitkään, ennen kuin uskallan uudelleen. Edellisestä ajelusta oli aikaa kymmenen vuotta ja se oli silloin ensimmäiseni, tämä oli toinen ajelu koko elämässäni =D.

Tämä tässä se on hurjapäiden unelma, Ukko!

 Laite, johon minua ei saisi kilon paloinakaan =). Ukossa huippunopeus on jopa noin 105 km/h.

Välillä mennään pystysuoraan ylöspäin ja välillä ollaan vallan ylösalaisin. Kuolisin  varmasti tässä kyydissä, niin paha se on (tai ainakin minusta tuntuu, enhän ole sitä koskaan kokeillut).

Linnanmäki alueena on mukava. Siellä riittää nähtävää myös minunlaisille, joiden pää ei kovaa menoa ja kieputusta kestä. Meillä menee Linnanmäellä aina ihan koko päivä.

Puistossa oli vesisuihkuista tehty hauska taideteos. Ne ikään kuin tanssivat, tulivat ja menivät eri tahtiin.

Väriä ja loistoa riittää, kuten huvipuistossa pitääkin.

Koska Lintsillä meillä menee koko päivä, syömme myös huvittelun välillä välipalaa. Vaihtoehtoja löytyy monia, jokaiselle löytyy jotakin.

Paikalta voi ostaa myös muistoja mukaan kotiin vietäväksi vuoden hauskimmasta päivästä.

"Änkkärit" oliva valoittaneet myös Lintsin =).

Pellekin oli paikalla lasten iloksi. Lintsillä on kattavat nettisivut, niihin pääset tutustumaan tästä.

Koska laitteissa on meno kovaa, en ottanut järjestelmäkameraani mukaan, vaan nk. kakkoskamerani Canon PowerShot SX260, joka mahtuu taskuun tai käsilaukkuun mukavasti. Nämä kaikki kuvat on otettu kyseisellä kameralla, joka jaksaa yllättää minut joka kerta. Kamerassa on ihan uskomaton zoomi ja valovoima. Jotta tästä ei tule kilometrin pituista postausta, tehdään oma vielä Linnanmäen iltavalaistuksesta. Siitä siis lisää seuraavalla kerralla.