Ystäväni poiju

Meidän venekunnassa jako menee niin, että kippari ohjaa veneen satamaan ja minä teen rantautumisvalmistelut. Ennen satamaan tuloa tehtäväni on asentaa fenrarit, eli lepuuttajat veneen molemmille sivuille. Niiden avulla suojataan oman veneen kylkeä, mutta myös täysissä satamissa viereisten veneiden kylkiä. Lisäksi laitan köydet valmiiksi.

Monissa satamissa ja saaristojen laitureissa on poijukiinnitys. Mikäli sellainen on tiedossa, laitan myös perässä olevan liinan ja poijuhaan valmiiksi. Sitten kiipeän poijuhaan kanssa veneen reunalle odottamaan, että kippari ohjaa veneen poijun vieteen. Naps, laitan haan kiinni ja sen jälkeen siirryn keulaan, otan etuköydet haltuuni ja hyppään laiturille kun ollaan tarpeeksi lähellä.

Olen aina tykännyt kiinnittyä poijuun, toisin kuin paalukiinnitykset saavat pulssini nousemaan jo merimailien päässä ennen satamaa. Poijuun kiinnittyminen on ollut helppoa, kippari on taitava ohjaamaan venettä ja poiju on aina valmiina minulle kuin tarjottimella.

Kaikki on mennyt joka kesä hyvin ja olen saanut kaikki poijut kerralla kiinni. Tänäkesänä sitten tapahtui joku ihme taantuma! Kaikki sain kyllä hyvin kiinni, sillä niin hyvin poijut minulle tarjoillaan, että se nyt olisi vielä puuttunut, että en olisi niihin osunut. Mutta muuten sitten onnistuin sähläämään oikein urakalla =D.

 

Ensimmäinen sähläys tapahtui loman heti ensimmäisenä iltana Tammisaaressa. Rantautuminen meni hyvin ja sain melkein keulaköydet jo kiinni, kun kippari huuteli, että pitää ottaa uusiksi. Minä huulipyöreänä, että miten niin uusiksi? Sainhan poijun kiinni, mikä muka meni vikaan? Siis niin amatöörivirhe, olin laittanut poijuhaan ristiin viereisen veneen liian kanssa!!! En siis ollut sen vertaa katsonut, että kiinnitäisin liinan sille puolelle poijun kiinnityslenkkiin, jolle puolelle meidän vene asettuu. Eihän siinä sitten muuta kuin keulaköydet irti ja peruuttamaan =D. Arvatkaas, muistanko jatkossa katsoa, että menee oikealle puolelle!

Väliin yksi onnistunut kiinnitys Hangonkylässä, kunnes taas Taalintehtaalla mokasin. Kiinnitin oikein huimiota siihen, että nyt menee haka oikealle puolelle ja taas tyytyväisenä keulaan ja köysiä kiinnittelemään. Jälleen kippari huikkaa, että älä kiinnitä vielä pitää ottaa uusiksi. Minä entistä hölmistyneempänä, että m i t e n  n i i n ? Nyt on liina oikeala puolella, ihan varmasti on. Niin oliki, mutta poijuhaka oli sellaisessa linkussa naapurivenekunnan haan kanssa, että irrottamiseen ei minun voimat riittäneet, vaan tarvittiin kipparia avuksi =D. Tilanteen analyysi paljasti sen, että kun oli kiinnittänyt poijuhaan, en ollut ohjannut sitä rantaanpäin lähtiessäni keulaa kohti, vaan jätin oman onnen nojaan ja haka tykkäsi ottaa lähempää kontaktia naapurihaan kanssa. Ja eikun peruuttamaan.

Muutama päivä tuli rantauduttua onnistuneesti, kunnes meikäläinen tohotti jälleen Rosalassa. Sain poijun hyvin kiinni (kuten yleensä aina), mutta onnistuin sitten sitomaan sinne mukaan fendarin käyden poijuhakaan kiinni! Huusin kipparille kirkkaan seis, ja sain kuin sainkin haan nopeasti irti, vapautettua lepuuttajan ja vielä haan uudelleen kiinni, jes! Kipparille käsky jatkaa matkaa ja olin tyytyväinen itseen ja kiinnittelin keulaköysiä, kunnes kävi ilmi, että räpeltäessäni poijuhaan ja fendarin köyden kanssa, irtosi naapuriveneen haka poijusta. Heidän perä oli siis irti! Onneksi olivat todella mukavia ja ymmärtäväisiä. Annettiin heidän keulaköysistä löysää ja saivat perän takaisin kiinni.

Tässä teille kuvia näistä ystävistäni =).  Tämä ystävä on jo parhaat päivänsä nähnyt ja päässyt eläkkeelle.

Tänä kesänä opin katsomaan, että haka ja liina tulevat sille puolelle, mille vene laiturissa asettuu (jos siis poijuun on joku jo kiinnittynyt). Opin saattamaan poijuhakaa rantaanpäin, jotta se asettuu oikein, eikä mene linkkuun toisen veneen haan kanssa. Opin katsomaan, että mitään ylimääräistä ei kiinnity poijuhaan kanssa samaan nippuun. Ja kaiken A ja O, rauhallisuus on valttia. Vaikka harjoitus tekee mestarin, niin nöyräksi silti veti. Vaikka kuinka tuntee itsensä konkariksi, sattuu ja tapahuu siitä huolimatta joskus vaikka mitä =).

Vinkkinä vielä niille, joilla ei ole poijuhakaa, että sellainen on maailman käytännöllisin peli. Poijuja on helppo ottaa kiinni ja irroittaa lähtiessä. Poijuhakoja on monenlaisia, pitkiä ja lyhyitä ja erilaisilla kiinnityksillä. Meillä suositaan sellaista mallia, joka menee "kiinni" (ei ole pelkkä koukku). Se pysyy hyvin poijussa kiinni vaikka naapuriveneessä sählättäsiin (kuten minä tänäkesänä). Pelkkä koukku saattaa irrota myös siinä tilanteessa, että naapurivene vetää oman liinan kireämmälle ja oma liina jää silloin löysälle. Hakoihin kannattaa tutustua ja valita itselleen se parasmalli.