Koin lieviä kauhun hetkiä kun huomasin, että Töölönlahti oli jäässä ja ihmiset kävelivät jo jäänpäällä. Eihän siellä silloin voi olla mitään sorsia, ei edes tavallisia saati sitten valkoista. Mitä jos se olisikin Hakaniemen puolella? Kipparini huomasi ensimmäisenä, että Oopperan kohdalla on monia ihmisisä valokuvamaassa. Olisikohan se sittenkin siellä?
Oi, siellä hän oli monien muiden sinisorsien joukossa! Voi että tulin iloiseksi. Oopperan kohdalla oli joku putki, josta virtasi vettä Töölönlahteen, joten siksi alue oli edelleen auki ja sorsat pääsivät siellä uimaan.
Helsingin sanomien jutussa kerrottiin, että tämä sorsa ei ole albino, koska sillä ei ole punaisiä silmiä. Täysin albino eläin on sellainen, että se ei pysty tuottamaan minkäälaista väripigmenttiä ja siksi myös silmät jäisivät punaiseksi. Tällä sorsalla silmät olivat mustat, joten hän on leukistinen yksilö. Leukismi on geenivirhe, jonka vuoksi tumma pigmentti puuttuu. Vaikka leukistinen eläin on melko harvinainen on värimuunnokset kuitenkin melko yleisiä linnuista juuri sinisorsalla, koska heillä on suuria kaupunkipopulaatioita.
Olimme hyvään aikaan paikalla, sillä sorsa päätti peseytyä. Voi että miten mukavaa oli katsella hänen iloista pulikointia vedessä =D.
Välillä sorsa oli ihan selällään.
Vielä vähän vettä niskaan...
... ja puhasta tulee!
Ja nyt on kuivattelun aika.
Sulat pitää oikoa oikeaan asentoon.
Puhdasta tuli. Moni pysähtyi lenkin lomassa ihailemaan tämän veijarin touhuja. Olipa paikalla muitakin kameran kanssa kuin vain minä.
Avoinna ollut vesialue ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin tehokkaamassa käytössä. Paikalla oli paljon sorsia.
Ajaessa kotiin mietimme Kipparini kanssa, että kumpikohan se oli, tyttö vai poika sorsa? Mistä sen nyt tietä kun väri ei asiaa kerro? Helsingin sanomien artikkelissa Teemu Lehtiniemi lintujärjestö Birdlife Suomesta pääteelee tämän sorsan olevan koiras pyrstön yläpeitehöyhenistä.Todellista asiantuntija työtä on lintujen tunnistaminenkin =D.
Olen iloinen että lähdimme ulkoilemaan Töölönrantaan ja pääsin kuvaamaan tämän suloisen ihmeen. Siellä se eilen uiskenteli, joten se on mahdollista bongata sieltä vieläkin, oopperan kohdalta. Ei muuta kuin katsomaan =D.