Luontoretken väriksi muodostui keltainen

Vanhankaupunginselän pohjoisosassa on 316 hehtaarin alue joka kuuluu EU:n Natura 2000-luonnonsuojeluohjelmaan. 254 hehtaaria tästä alueesta on luonnonsuojelualuetta. Tällä alueella on havaittu pitkälti kolmatta sataa erilaista lintulajia. Paikalle kannattaa siis tulla vaikka vähän pidemmältäkin.

Juuri ennen luotopolun alkua on parikin punaista vajaa. Toisen seinustalla roikkui vanhoja pyydyksiä.

Luotopolku on osittain melko kosteaa, mutta se ei haittaa, sillä polkua seuraa hyvät pitkospuut. Täällä ihminen tuntee todella olevansa luonnon keskellä.

Ihastelimme matkalla tätä suloista sorsanpoikasta. Hän oli varsin viehättävän näköinen. Hieman minua suretti silti, sillä hänellä oli vähän hätä, että minne ihmeeseen se emo oikein on mennyt piiloon. Se uiskenteli vinhaa vauhtia edestakaisin ja huuteli äitiä (näin minä ainakin oletin, vaikka en sorsien kieltä vielä osaakaan =D). Toivottavasti emo löytyi.

Jatkoimme Kipparini kanssa matkaa pitkin pitkospuita. Kunnes seisahduin kuuntelemaan linnun ääntä jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Mikähän se mahtoi olla. Yritin katsella tarkkaan ympärilleni ruovikossa.

Sitten näin keltaisen pisteen kauempana ja sydämeni alkoi tykyttämään. Mikä ihme se tuo voisi olla. Lintu lähti lentoon ja lensi pois. No sainpahan hänestä edes yhden kuvan... 

... kunnes hetken päästä sama lintu lensi aivan minun eteeni. Nyt sydämmeni vasta takoikin ja kovaa! Oli tuulinen päivä ja lintu keinui tuulen mukana korrella. Kamera tarkensi välillä lintuun, välillä taustalla olevan talon seinään, ja taas lintuun ja seinään ja ja ja...sydämmeni hakkasi.

Onneksi sain sentään pari ihan kelvollista kuvaa. Sitruunavästäräkki! En ollut moista lintua ikinä koskaan nähnyt ja nyt kun näin, sain hänestä heti kuvan. Olin todella onneni kukkuloilla. Uskalsin taas hengittää =D.

Toinen retken keltainen kuvauskohde oli keltakurjen miekka, joita oli polun varrella runsaasti. Osa oli ehtinyt jo kukkia, mutta onneksi oli vielä hyviäkin yksilöitä tarjolla. Kaunis kukka  jonka löytää ravinteikkaista ja märistä paikoista.

Kipparini suunnitteli, että voisimme joku kerta herätä aikaisin ja tulla tänne koko päiväksi. Ottaisimme oikein eväät mukaan. Sopii minulle! Ne melkein kolmesataa lintulajia jäivät kovasti kiinnostamaan =D.

Vanhankaupungin lahdella

Sunnuntaina ajelimme Kipparini kanssa ulkoilemaan Vanhankaupungin lahdelle. Paikka on mitä mainioin viettää aikaa ulkona. Lähellä on myös ihana luontopolku. Vettä oli satanut melkoisesti koko viikonlopun. Vieläkään ei aurinko paistanut, mutta piti sentään taukoa sateen kanssa.

 

Punatiiliset rakennukset ovat aina yhtä kuvauksellisia. Koski kuohusi kovalla tohinalla ja sai aikaan melkoisen vesisumun.

Puistosta löytyi kuvanveistäjä Hannu Tapani Konttilasien tekemä patsas vuodelta 2014.  Patsas on tehty Helsingin perustajan Kustaa Vaasan nuorena menehtyneen vaimon Katariina Saksilaisen muistoksi. Minua alkoi kiinnostaa, että minkä ikäinen Katariina oli kuollessaan ja mitä hänelle oikein tapahtui.

Ja tällaista tarinaa hänestä netin syövereistä löytyi. Katariina oli naimisiin menessä ollut juuri ja juuri 18-vuotta. Hän meni naimisiin Kustaa Vaasan kanssa syntymäpäivänään. Vaan pitkään ei hän ehtinyt nauttia avioliitostaan, sillä tarina kertoo, että hän olisi saanut pahoinvointikohtauksen tanssiaisissa Tukholmassa. Hänen oletettiin olevan raskaana. Kohtauksen ansiosta hän joutui vuodelepoon ja sai komplikaatioita. Hän menehtyi lapsivuoteeseen päivää ennen kuin hän olisi täyttänyt 22-vuotta. Syntymätön lapsi kuoli hänen mukanaan. Kaikki tämä tapahtui 1500 luvulla. Jäin miettimään, että miksi kuvanveistäjä halusi tehdä hänestä patsaan 2014 vuonna?

Aikamme ihailtuamme kävimme vielä luontopolulla ja se retki osoittautuikin todella upeaksi. Näin ja kuvasin elämäni ensimmäisen kerran jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Mikä se oli, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Instagramin seuraajat tietävätkin jo, mikä se oli =D.

Vielä hetki Viikin luonnossa

En malta olla laittamatta vielä muutamaa kuvaa Viikin vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelta. Lupaan, että nämä ovat viimeiset tällä erää =).

 Nurmi oli vielä vihreää, vaikka oltiin jo yli marraskuun puolivälin.

Luonnon omia taideteoksia.

Liekö ollut vesi josku näin korkealla, vai miten oli tämä vene joutunut metsään. Joka tapauksessa minusta se oli kaunis, vaikka ei ollutkaan enää vesillelasku kelpoinen =).

Lauma sorsia uiskenteli rannalla leipäpalan toivossa. Eipä ollut heille mitään tarjottavaa mukana, tälläkään kertaa. 

Syksyn ruska on jo takana ja metsää peittää ruskea lehtimatto. Minusta omalla tavalla kaunista tämänkin.

Viikin vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue

Sunnuntaina Eino puhalsi tuulta vallan myrskylukemiin. Myrskyä uhmaten päätimme lähteä ulkoilemaan ja menimme tutustumaan Viikin vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen. Tämä oli minulle ensiimäinen kerta kun kävin kyseisessä paikassa ja palaan sinne aivan varmasti kevällä uudelleen. Kolmijalan jätin ihan suosiolla kotiin, se olisi varmasti lentänyt taivaan tuuliin.

Koska kyseessä oli luonnonsuojelualue, ei sinne saanut mennä mopolla (en tosin edes omista mopoa), eikä ottaa mukaan kissoja eikä koiria (ei minulla ole liioin niitäkään). Tämä oli ensimmäinen merkki, jossa näen kiellon koskevan myös kissoja =D.

Luontopolulla oli helppo kulkea kuivin jaloin.

Tai niin luulin =D. Varsinaiselta polulta lähti poikkeamia kaislikkoon. Kokeilin tätä puoliväliin, mutta sitten oli pakko kääntyä ympäri, kumisaappaat eivät tulleet mukaan. Vesi oli tällä hetkellä hieman korkealla.

Aurinko oli paistanut koko viikonlopun todella kauniisti. Kun olimme luontopolulla, alkoi aurinko laskea jo pikku hiljaa mailleen ja värjäsi maisemaa mukavasti.

Koivut olivat jo tiputtaneet kaikki lehtensä ja Eino vei sunnuntaina loput =D. Minusta tämä koivukuja oli kaunis kaikessa karuudessaan.

Alueelta löytyi pieni asumus pienelle linnulle. Metallinen vahvistus pesäaukon suulla varmistaa, ettei kukaan isompi lintu hakkaa aukkoa suuremmaksi ja muuta asumaan pönttöön, joka on tarkoitettu pienelle linnulle.

Jäin jotekin ihan kiinni näihin märkiin pitkospuihin.

Tämä polku lähti piilokojulle. Kojulle ei ollut meneminen ilman niitä saappaita, joten seuraavaan kertaan jäi. Tiedättekö muuten, mikä se oikein on tuollainen piilokoju? Piilokojun avulla pääsee ihminen lähemmäksi eläintä. Mm. luontovalokuvaajat ja eläintentutkijat käyttävät niitä. Sunnuntain hesarissa oli melkein kolmen aukeaman juttu luontokuvaajista ja artikkelin luettuani nousi kunnioitus luontokuvia kohtaan entisestään. Kuvaaja joutuu olemaan piilokojussa tunteja, välillä jopa päiviä saadakseen hyvän kuvan (haaveeksi jäisi minulle). Melko pitkäjänteistä hommaa!

Viikin luonnonsuojelualueelta löytyy useampikin lintutorni. Keväisi täältä on hyvä tähystellä muuttajia. Minäkin kiipesin kamerani kanssa torniin tähystämään ja tältä näytti.

Tässä kuvassa näkyy myös piilokoju =).

Maisema oli tasaisen ruskea. Ruskan värisävyt olivat jo tipotiessään. Toisaalta, minusta tämäkin näytti kauniilta. Aurinko värjäsi maisemaa vielä mukavasti.

Viikin luonnonsuojelualue on iso. Näimme siitä vain murto-osan ja haluan ehdottomasti palata tänne vielä keväällä ja kesällä uudelleen.

Mikäli kiinnostuit tästä alueesta, löytyy siitä paljon tietoa ja karttoja netistä. Tutustumisen alueeseen voit aloittaa vaikka tästä. On mahtava asia, että Helsingistä löytyy näin upeaa luontoa läheltä. Näihin maisemiin pääsee kätevästi jopa julkisilla kuluneuvoilla, joten kaikkien on mahdollista tulla nauttimaan paikan päälle.