Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunaperhonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunaperhonen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kiireinen viikko takana

Onko teillä koskaan sellaista viikkoa, että kaikki, siis ihan kaikki asiat ja tapahtumat sattuvat samalle viikolle? Kaikki harrastukset, joihin vain voi vähääkään sisällyttää esiintymisiä ja niihin liittyviä kenraaliharjoituksia (tanssi ja musiikki) loppuvat samaan aikaan. Toukokuun viimeisinä päivinä mennään tukka putkella kalenteri piukeana ja sen jälkeen kaikki on ohi kuin kanan lento konsanaan. Minulla on ollut juuri sellainen viikko menossa. Ja mistä sitä sitten tingitään, no blogin kirjoittamisesta =D. Nämä kiireet pitivät myös huolen siitä, että tänä viikonloppuna emme päässeet merelle, sillä kaiken muun kiireen lisäksi Kipparille sattui veneseuramme vartiovuoro samalle viikonlopulle. Tämä viikonloppu meni siis kulttuurille ja vartioimiselle =D.


Niinpä palaamme tässä postauksessa viime viikonlopun tunnelmiin. Vietimme viikonloppua tuolloin veneseuramme omassa saaressa. Sää sattui suosimaan mukavasti ja sunnuntaina aurinko paistoi jo oikein kesäisesti.




Lauantaina lähdimme tuttuun tapaan jälleen metsään etsimään lisää korvasieniä. Ja tälläkään kerralla emme tulleet reissusta tyhjin käsin. Saimme mukavan määrän korvasieniä lisää. Samalla pääsin jälleen kamerani kanssa kuvailemaan kevättä. Vai voikohan jo sanoa, alkanutta kesää? Niin kesäiseltä maisema todella jo näytti.


Ketunleivät olivat jo täydessä kukassa.


Tällä reissulla pääsin myös kuvaamaan tämän kevään ensimmäiset perhoset! Perhoset ovat olleet liikenteessä jo pitkään ja olen niitä nähnyt, vaan nyt osuivat siten eteen, että pääsin kuvaamaan. Tässä varmasti kaikille tuttu sitruunaperhonen.


Ja tässä aina niin ihana neitoperhonen. Neitoperhonen talvehtii Suomessa, usein miten vajoissa tai muissa ulkorakennuksissa.




Tämä oksalla keikkuva perhonen on mänty-yökkönen. Nimensä mukaan mänty-yökkönen on yöperhonen  ja siksi niitä näkee harvemmin päivällä.


Tiirat paistattelivat päivää kivellä merenrannalla.




Luonnosta löytyy valitettavasti vaikka mitä, sellaistakin, mikä ei sinne kuulu. 




Kävelylenkin jälkeen oli jo iltapäivä, joten oli ruoanlaiton aika. Kippari lähti tekemään tulet, jotta saadaan hiillos aikaiseksi. Sillä välin minä pakkasin veneellä tavarat. Ilma oli niin mukava, että päätimme syödä ulkona.




Tykkäämme Juniorin kanssa kattaa kauniisti. Luonnon materiaaleilla saa ihanasti "stailattua" ruokapöytää. Juniorimme teki hyvää työtä ja kaunista jälkeä syntyi.








Jälkiruoaksi paistelimme vaahtokarkkeja. Kyllä ne amerikkalaiset keksii kaikenlaisia hyviä herkkuja =D.


 Vaan liian kuumassa ei saa pitää. Saatta käydä nimittäin näin. Hieman kärähti =D.


Illalla oli mukavaa istua nuotiolla ja kuunnella luonnon ääniä ympärillä. 


Villasukat toimivat niin talvella kuin kesällä. Viileän kevään ansiosta, vai pitäisikö sanoa pikemminkin vuoksi,  kalliot ovat vieläkin melko viileitä.Vaan eiköhän tuo ilma ala pikkuhiljaa lämpenemään, jotta päästään vilauttamaan varpaita kesälle =).

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!