keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Virtaavan veden äärellä

Vanhankaupungin koski on aivan ihana kuvauspaikka. Ylipäätään kaikki kosket ovat tosi kivoja. Eino pauhasi nurkissa, joten kolmijalka piti jättää todella kotiin. Päätin silti tehdä kokeiluja valoitusajan kanssa ihan käsivaralla. Pitää tulla keväällä kolmijalan kanssa uudelleen, kun on hieman tyynempää.


Olimme hädin tuskin pääseet paikalle, kun koskikara ilahdutti meitä. Siellä se sukelteli kuohuavassa koskessa. Sen touhuiluja oli aivan ihana seurata!


Vanhankaupungin koski sijaitsee Vantaanjoen suulla, Vanhankaupungin alueella. Tämä kaupinginosa on saanut siitä nimensä, että Helsinki on aikoinaan perustettu Vanhankaupungin aluelle. Alueella on paljon nähtävää, kauniin kosken lisäksi mm. Tekniikan museo, joka sijaitsee aivan kosken vieressä.


Tämä poika kalasteli kosken varrella ravintola Koskenrannan seinustalla. Ja mikä parasta, kosken äärelle voi mennä myös oikeasti kalastamaan mm. lohikaloja. Parittomina päivinä voi perhokalastaa ja parillisina päivinä uistinkalastaa. Kalastuslupa pitää olla plakkarissa. Kosken kalastussääntöihin voit tutustua tästä.




Tässä on kolme kuvaa samasta paikasta eri valoitusajalla otettuna. Tunnelma muuttu minusta hauskasta. Ensimmäisessä kuvassa vesi tulee "ryminällä" ja elämän ilolla alas.




Tässä kuvassa on jo seesteisempi meno käynnissä.


Lokki poseerasi kauniisti kivellä, pakkohan hänestä oli ottaa kuva =D.


Vanhankaupingin koski sykähdytti minua. Mikäli se alkoi kiinnostamaan myös sinua, tietoa koskesta löytyy netistä paljon lisää mm. tästä ja täältä. Kuvat koskesta on otettu vakkari kamerallani Canon EOS 550D:llä, jonka olen vastikään huollattanut.

14 kommenttia:

  1. Oletpa hienosti saanu koskikaran kuvattua.Täällä ei näy noita lintuja ollaan ehken sen verran siitä keskipisteestä,missä näitä on yleensä sivussa ja ei täällä muutenkaan ole ollunna noita,huoh,pääsispä johonkii muualle päin kuvaamaan ja kumpa tietäis missä on,,,Muksaa keskiviikkoa sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku! Koskikaran löytää yleensä koskesta =D. Minulle tämä oli toinen kerta, ensimmäinen oli Keski-Suomessa Survosenkoskella, jossa koskikara oli aikaisin keväällä liikeellä. Tämä paikka on siitä kiva, että tänne pääsee ihan julkisillakin ellei omista omaa autoa. Ja ellei asu Helsingissä, niin ensin sinne =D. Ihanaa viikkoa myös sinulle =).

      Poista
  2. Toi seesteisemmän menon koskikuva osui suoraan sydämeen <3 Kiitos siitä!
    Siis esim. Uudessa-Seelannissa ostin kaikki maisemakortit, joissa oli kuvattu vesiputouksia pidemmällä valotusajalla, niin että vesi näkyi vaaleina "siveltimenjälkinä" kivien välissä. Jokaisella meillä on siis omat juttumme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Merenneito! Valoitusaikaa kun testailee, niin pitäisi olla kolmijalka käytössä. Nyt oli Eino haittaamassa, joten kamera vispasi. Mutta meinaan vielä kokeilla lisää, kuinhan tulee tyynempiä päiviä =).

      Poista
  3. Löysit koskikaran, ihana lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minustakin =). Hänen puuhailuja ja sukelteluja oli mukava seurata.

      Poista
  4. Merenneidon kanssa samaa mieltä, että tuo seesteinen vesi on todella hienosti kuvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos NJ! Ihmeen hyvin onnistui ihan käsivaralla. Yleensä kannattaa käyttää apuna kolmijalkaa =).

      Poista
  5. Ihania koskikuvia. Veden liikkeessä on jotain, joka saa mieleni rauhoittumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos CurryKaneli! Samaa mieltä, veden liike rauhoittaa, suorastaa hypnotisoi! Täällä koski myös pauhasi hauskasti.

      Poista
  6. Ihania kuvia! Melkeinpä kuulen veden kohinan! Ja koskikarankin sait kuvaan! Näitä on kiva katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuulia! Kyllä se vesi tosiaan kohisi, varrinkin padolla, josta tulee kuvia vielä myöhemmin lisää =).

      Poista
  7. Tässä näkee lopputuloksen, kun kuvaajana on ammattilainen ja kamera on ammattilaisen kamera, aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ammattilainen, no ei sitten sinne päinkään =D. Itseasiassa ensi torstaina olen menossa taas kuvauskurssille, jos sitä joskus oppisi oikeasti kuvaamaan =D.

      Poista