Näytetään tekstit, joissa on tunniste Föglö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Föglö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2015

Degerbyn vierasvenesatama

Lomaa oli takana vasta vajaa pari viikkoa ja tuntui, että olimme nähneet jo vaikka mitä! Lomasta oli kehkeytynyt melkein aktiiviloma, sillä vaikka päivät olivat aurinkoisia, oli tuuli sen verran viileää, ettei voinut rannoilla löhöillä. Vaan sepä ei haitannut, päin vastoin, nyt tuli käveltyä luontopolkuja ja katseltua luontoa ja uusia paikkoja. Siksi tuntuikin siltä, että olimme todella nähneet jo paljon lyhyeessä ajassa.


Niin tuli aika jättää taakse ihana Rödhamn ja jatkoimme matkaa kohti Föglötä. Matkalla kohtasin jälleen ihana yllätyksen. Kippari huomasi Ledskärin tunnusmajakan! Ja ei kun kamera esiin. Juuri silloin oli vähän aallokkoa, joten tervän kuvan ottaminen oli haastavaa, mutta jotain sain kuitenkin talteen. Tämä, minusta suolasirottimen näköinen pooki, on valmistettu 1848 muuraamalla kivestä ja se on maalattu punavalkoiseksi. Majakan katto ja ulkoreuna on vihreää peltiä. Ledskärin korkeus on 11 metriä merenpinnasta. Jälleen yksi majakkabongaus muiden bongausten joukkoon, jes!






Merimatkan varrella oli poikkeuksellisen paljon muitakin isoja merkimerkkejä kuvattavaksi. Merimetsot tähystelevät tämän kaiteilla.






Perillä Degerbyn vierasvenesatamassa oli jälleen hyvin tilaa. Päivä oli melko tuulinen, joten kiinnitimme veneen tuulelta suojaisaan laituriin. Föglö on saaristolaiskunta Etelä-Ahvenanmaalla ja se koostuu monista pienistä saarista. Degerpy on kunnan keskus ja se sijaitsee aivan vierasvenesataman vieressä.





Tämä satama on oiva paikka täydentää veneen ruoka- ja juomavarantoja, sillä hyvällä valikoimalla varustettu saaristolaiskauppa sijaitsee aivan sataman vieressä. Tämän lisäksi vierasvenesataman palveluihin kuuluivat perinteiset sähkö, vesi, polttoaine, wc ja suikutilat. Sauna kuului satamamaksuun, joka maksettiin tähän kauppaan. Kaupalla pystyi myös vaihtamaan kaasupullon. Ihan sataman lähellä oli myös leikkipaikka ja minigolfrata.


Sataman sauna ja suihkutilat.




Toisella puolella tietä kaupan vieressä oli viehättävä kahvila. Kävimme täällä nauttimassa päiväkahvin ja pientä välipalaa. Ulkoterassi oli huumaavan hyvän tuoksuinen.




Vierasvenesataman vieressä sijaitsee myös Föglömuseet, joka on sijoitettu tullipakkahuoneeseen. Museosa on eri näyttelyjä joka kesä.






Aivan vierasvenesataman viereen tuli saaristolaisalus. Tästä ei kuitenkaan ollut mitään mainittavaa haittaa, päin vastoin, minusta oli haukaa katsella niiden tuloa ja menoa. Saaristolaisalukset jos mitkä ovat osa aitoa saaristolaiselämää.


 Keulaporttia avattiin jo hyvissä ajoin ennen satamaan saapumista.




Laivalaiturista etelään sijaitsee toinen vierasvenesatama, joka on viralliselta nimeltään Degerby Lotsudden. Nimi tulee ilmeisesti siitä, että tämän sataman läheisyydessä on vanha luotsitalo, joka toimii nykyisin luotsimuseona.


Museoon oli vapaapääsy. Piipahdimme tutustumassa, miltä entisajan luotsituvassa näytti.






Tästä se on lähtenyt puhelintekniikka kehittymään. Ei olisi tuonajan ihmiset uskoneet, jos heille olisi kerrottu kännyköistä. Että vallan ilman lankaa soiteltaisiin =D.






Degerby Lotsudden vierasvenesatamassa sijaitsee myös ravintola Seagram. Ravintolassa oli hyvän kokoinen terassi. Vaan hyvin oli jo hiljaista. Tässä vaiheessa elettiin heinäkuun viimeisiä päiviä. Näikö sesonki alkoi olla jo ohi? Olen monesti miettinyt satamayrittäjiä, että miten he oikein tulevat toimeen? Vilkkain sesonki kun on vain vaivaiset 6-8 viikkoa kesässä.




Föglössä olisi ollut vaikka kuinka paljon nähtävää, vaan tällä kertaa viivyimme vain yhden yön. Saaren nähtävyydet jäivät toiseen kertaan. Tuuli, tuo mainio luonnonvara, joka pitää veneilijät varuillaan, oli sen suuntainen, että seuraavana päivänä oli pakko lähteä eteenpäin. Vaan mukavaa on, että jotain nähtävää jäi säästöön seuraavaankertaan. On syy tulla uudelleen.






Degerbyn satamaan on helppo pistäytyä joko matkalla Maarianhaminaan tai sieltä pois. Tämä satama on mainio etappi- ja huoltosatama.