Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun vietossa Suomenlinnassa

Kevään juhlista jaloin, vappu on nyt viettty tältä vuodelta. Meidän venekunta vietti vappua yhdessä ystävien kanssa Suomenlinnassa. Samalla se oli tämä kauden ensimmäinen parin yön yli reissu. Sää oli torstaina vappuaattona aurinkoinen, mutta silti melko kolea. Olimme juuri lähdössä matkaan kotisatamasta, kun saimme ystäviltämme puhelun. Suomenlinnan satama oli täyttymässä jo kovaa kyytiä! Köydet irti ja menoksi. Tuuli oli suotuisa, joten Kippari ajoi ulkokautta. Vain kaksikymmentä minuuttia ja olimme perillä.




Kiinnitimme veneen sivukiinnityksellä laituriin. Rantautumisen jälkeen nautimme ystäviemme kanssa kuohuviiniä ja munkkeja heidän veneen sitloodassa ja vaihdoimme kuulumisia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sai istua ulkona ja nauttia auringosta. Ihanaa, kesä on jo ihan ovella!


Illan mittaan siirryimme sisälle ja jatkoimme nautintoa vappuherkkujen parissa. 










Vappupäivä valkeni hieman pilvisenä, mutta onneksi sateettomana. Lähdimme kaikki yhdessä tekemään kävelyretken Suomenlinnaan. Oli ihanaa nähdä taas talven jälkeen tuttuja kauniita maisemia.


Joka kerta kun käyn Suomenlinnassa, kuvaan Ehrensvärdin haudan. Ja kuvasin sen taas =D. Kolea keli teki sen, että Suomenlinnassa ei ollut juurikaan ihmisiä. Oli oikeasti ihanaa kävellä siellä rauhassa ja katsella paikkoja ilman turisteja.






Ehrensvärdin haudalta jatkoimme matkaa Suomenlinnan telakalle. 




Telakka-allas oli jo tähän aikaan melko tyhjä. Ystävämme kertoivat, että vielä kaksi viikkosa sitten oli telakka-altaassa ollut komeita puisia aluksia. Voi, niitä olisi ollut mukava kuvata!




Hetken aikaa käveltyämme istahdimme merenäärelle nauttimaan kuohuvaa. Juniorit saivat munkkia ja simaa. Vaikka ilma oli kolea, oli fiilis silti upea, sillä keväinen maisema on ilo silmälle.






Sightseeing alus Natalia ajeli Suomenlinnan ohi. Kukaan ei ollut uskaltautunut yläkannelle, sen verran vilpoisaa oli.




Jatkettuamme matkaa, näimme myös Silja Serenadin ohittavan Suomenlinnan. On se iso ja komea alus. Joka kerta näyttää yhtä hurjalta katsoa kun noin iso alus menee noin läheltä rantaa ohi.


Aikomuksemme oli mennä Pizzeria Nikolaihin syömään pizzat, vaan miten kävikään. Kun pääsimme sisälle, meille ilmoitettiin, että valomerkki oli tullut jo (huom klo 17:30). He kuulemma sulkevat "näin pyhinä" aikaisemmin. Mitä ihmettä! Pyhinähän ihmisillä on aikaa tulla ulos syömään. Ja vallankin vappuna. Jatkoimme matkaa ja kävimme syömässä sataman Valimossa todella maittavat annokset.




Matkalla satamaan näimme vielä myös Vikinglinen Gabriellan ohittavan Kustaanmiekan. Ulkona tuli oltua niin, että oikein poskia kuumotti illalla. Seuraavana päivänä alkoi koko päivän kestävä sade, joten irroitimme köydet ja suuntasimme kotisatamaan. Kiitos ystävät, oli todella mukavaa viettää vappua yhdessä!