Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viking Line. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viking Line. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun vietossa Suomenlinnassa

Kevään juhlista jaloin, vappu on nyt viettty tältä vuodelta. Meidän venekunta vietti vappua yhdessä ystävien kanssa Suomenlinnassa. Samalla se oli tämä kauden ensimmäinen parin yön yli reissu. Sää oli torstaina vappuaattona aurinkoinen, mutta silti melko kolea. Olimme juuri lähdössä matkaan kotisatamasta, kun saimme ystäviltämme puhelun. Suomenlinnan satama oli täyttymässä jo kovaa kyytiä! Köydet irti ja menoksi. Tuuli oli suotuisa, joten Kippari ajoi ulkokautta. Vain kaksikymmentä minuuttia ja olimme perillä.




Kiinnitimme veneen sivukiinnityksellä laituriin. Rantautumisen jälkeen nautimme ystäviemme kanssa kuohuviiniä ja munkkeja heidän veneen sitloodassa ja vaihdoimme kuulumisia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sai istua ulkona ja nauttia auringosta. Ihanaa, kesä on jo ihan ovella!


Illan mittaan siirryimme sisälle ja jatkoimme nautintoa vappuherkkujen parissa. 










Vappupäivä valkeni hieman pilvisenä, mutta onneksi sateettomana. Lähdimme kaikki yhdessä tekemään kävelyretken Suomenlinnaan. Oli ihanaa nähdä taas talven jälkeen tuttuja kauniita maisemia.


Joka kerta kun käyn Suomenlinnassa, kuvaan Ehrensvärdin haudan. Ja kuvasin sen taas =D. Kolea keli teki sen, että Suomenlinnassa ei ollut juurikaan ihmisiä. Oli oikeasti ihanaa kävellä siellä rauhassa ja katsella paikkoja ilman turisteja.






Ehrensvärdin haudalta jatkoimme matkaa Suomenlinnan telakalle. 




Telakka-allas oli jo tähän aikaan melko tyhjä. Ystävämme kertoivat, että vielä kaksi viikkosa sitten oli telakka-altaassa ollut komeita puisia aluksia. Voi, niitä olisi ollut mukava kuvata!




Hetken aikaa käveltyämme istahdimme merenäärelle nauttimaan kuohuvaa. Juniorit saivat munkkia ja simaa. Vaikka ilma oli kolea, oli fiilis silti upea, sillä keväinen maisema on ilo silmälle.






Sightseeing alus Natalia ajeli Suomenlinnan ohi. Kukaan ei ollut uskaltautunut yläkannelle, sen verran vilpoisaa oli.




Jatkettuamme matkaa, näimme myös Silja Serenadin ohittavan Suomenlinnan. On se iso ja komea alus. Joka kerta näyttää yhtä hurjalta katsoa kun noin iso alus menee noin läheltä rantaa ohi.


Aikomuksemme oli mennä Pizzeria Nikolaihin syömään pizzat, vaan miten kävikään. Kun pääsimme sisälle, meille ilmoitettiin, että valomerkki oli tullut jo (huom klo 17:30). He kuulemma sulkevat "näin pyhinä" aikaisemmin. Mitä ihmettä! Pyhinähän ihmisillä on aikaa tulla ulos syömään. Ja vallankin vappuna. Jatkoimme matkaa ja kävimme syömässä sataman Valimossa todella maittavat annokset.




Matkalla satamaan näimme vielä myös Vikinglinen Gabriellan ohittavan Kustaanmiekan. Ulkona tuli oltua niin, että oikein poskia kuumotti illalla. Seuraavana päivänä alkoi koko päivän kestävä sade, joten irroitimme köydet ja suuntasimme kotisatamaan. Kiitos ystävät, oli todella mukavaa viettää vappua yhdessä!


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Syyslomalla Tallinnassa

Kun olimme saaneet syksyllä oman veneen ansaitulle talvilevolle, teki mieli edelleen merelle. Koululaisilla oli käsillä syysloma ja Viking lineltä tuli sopivasti hyvä tarjous, joten matkaan ja merelle! Suuntasimme kohti Tallinnaa.


Odottelimme monen muun matkustajan kanssa laivaanpääsyä. Koululaisten hiihtolomat rytmitetään kolmelle viikolle, mutta jostain syystä syyloma pidetään samalla viikolla kaikkialla. Se näkyi matkustajamäärässä, vai olisiko syynä ollut se hyvä tarjous?


Viking linen käännellessä keulaa kohti Tallinnaa, menin kannelle kameran kanssa. Varsinainen kamera oli tuolloin vielä huoltoa vailla, joten mukanani oli Canonin PowerShot SX260 HS. Pieni ja pippurinen kameran jaksaa hämmästyttää minua joka kerta. Katajanokan satamassa oli kiinnittyneenä muutamia sota-aluksia.




Kaupungin sekamelskaa =D.


Ohitsemme ajeli Suomenlinnan lautta Suomenlinna II. Kuvailin jälleen myös Suomenlinan rantoja ja Kustaanmiekan. Ne alkavat olemaan paikkoja, jotka on kohta pakko asettaa kuvauskieltoon, siihen malliin alkaa kuvia löytyä jo kovalevyltä =).


Tällä kerralla meitä kyyditsi Viking Linen kalustosta Viking Express. Päivä näytti kauniilta, mutta kannella puhalsi todella kylmä tuuli. 




Kahden ja puolen tunnunnin merimatkan jälkeen saavuimme Tallinnan satamaan.


Kävelimme viesrasvenesataman Grand old city marinan ohi ja muistelimme toissa kesää, jolloin olimme omalla veneellä Tallinnassa. Vietimme useamman yön juuri tässä laiturissa.


Vierasvenesataman vieressä toivotti paikallinen varpunen meidät tervetulleeksi. Suuntasimme laukkujemme kanssa kohti hotelli Virua. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yövyin tuossa legendaarisessa hotellissa. Päästyämme hotellin aulaan huomasimme toisen kerran, että emme viettäneet yksin syyslomaa! Tai emme olleet ainoat, jotka olivat saaneet hyvän tarjouksen =D. Aula oli aivan piukeena asiakkaita ja jokainen jonotti tiskille. Meni melkein tunti, ennen kuin saimme huoneemme.


Mutta jonottaminen kannatti. Meillä oli hyvä tuuri hotellihuoneen suhteen, sillä saimme sen 19. kerroksesta ja näkymä oli vielä kaiken lisäksi merelle! Istuin ikkunalaudalla ja ihailin maisemia, näkymät olivat huikeat!


 Punakattojen paraati =D.




Viruhotelli oli hyvä. Aamiainen oli runsas (ja ruuhkaisa, se syysloma) ja paikat äskettäisen remontin jäljiltä edelleen siistit. Lisäksi pidin hotellin sijainnista todella paljon. Siitä oli lyhyt matka mm. Tallinnan vanhaan kaupunkiin.

lauantai 17. elokuuta 2013

Sinistä ja punaista

Kuten edellisessä postauksessa totesin, minusta on hauskaa katsella Kustaanmiekassa, kun isot laivat lipuvat ohi. Ne menevät jotenkin niin "läheltä" =). Jos olet liikenteessä Suomenlinnassa illalla kuuden aikaan, kannattaa mennä Kustaanmiekalle.


Sieltä Silja line jo  tulekin.  En ollut yksin katselemassa, kuten yleensäkin, myös tänä iltana oli muitakin paikalla. Olen aikaisemmin kuvannut Kustaanmiekkaa ruotsinlaivalta käsin, nyt oli jotenkin jännittävää katsella laivan lipumista ohitse mailta käsin.




Laivan kapteenin pitää kyllä osata hommansa, ettei mennä kiville. Vai onkohan heillä autopilotti käytössä? Onko laivoissa ylipäätään sellaista aparaattia?




Laivan kannella oleville matkustajille oli mukava vilkuttaa. Vähän niinkuin siinä sarjassa lemmenlaiva, muistaako kukaan sellaista? Tosin nämä matkustajat eivät heitelleet serpentiiniä laivan kannelta =D.


 Ensimmäiset Siljalle rakennetut autolautat olivat M/S Skandia ja M/S Nordia, jotka valmistuivat 1961 ja 1962. Nämä edustivat uutta laiva-aikakautta.





Tuttu Norppa piipussa on ollut Silja linen tunnus jo vuosia. Muistan, kun tämä Serenade valmistui, se oli edellisiä laivoja isompi ja tosi hieno!


Hei hei, sinne meni. Harmajan majakka siintää kuvassa etualalla.


Hieman myönemmin tuli myös Viking line. Nämä kuvat olen ottanut sukellusvene Vesikon lähellä. Punainen pilkistää jo =).


"Viikarin" ensimmäinen, vuonna 1924 rakennettu S/S Viking aloitti liikennöinnin Suomen ja Ruotsin välillä. Se ajeli reitillä Korppoon Galtby–Maarianhamina–Gräddö ja oli ensimmäinen autolautta Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä.


Viimeksi kun kävimme Tukholmassa, olimme juuri Gabrielalla.


Pieni ja suuri samassa kuvassa =).


Näitä kun katselee, miettii aina, että miten ne pysyvät pinnalla. Laivaan mahtuu paljon rekkoja, autoja ja ihmisiä. Monesti mietin myös, että miten paljon vettä pitää olla mukana, entä jätehuolto ym. On ne isoja laitoksia.