Canon instawalk

Tällä viikolla keskiviikkona Canon järjesti ensimmäisen Canon instawalkin Suomessa. Tapahtuma kuulosti todella mukavalta, joten päätin osallistua. Aamu alkoi todellisella rankkasateella, mutta iltapäiväksi sää selkeni ja saimme nauttia tuulisesta, mutta erittäin aurinkoisesta säästä. Tässä teille kuvasatoa ja tunnelmia kuvakävelystä.

Kokoonnuimme Kaivopuiston Kompassitorille, josta lähdimme matkaan. Mukana oli Canonilta monenlaista mukavaa uutta ja vanhaa kalustoa, jota sai testailla kävelyn aikana. 

Kuvaaja kuvaa kuvaajaa joka kuvaa kuvaajaa. En ole koskaan oikein ollut kotonani itse kameran edessä, mutta tässä tilaisuudessa sitä ei päässyt pakoon =D. Hyvää harjoitusta, sillä sen lisäksi että itse kuvasimme paljon, myös meitä kuvattiin paljon.

Kävelimme Kaivopuiston rantaa pitkin kohti Ullanlinnan mäkeä. Oli tosi jännittävä huomata, miten toisilleen vieraat ihmiset, joilla on sama intohimo, valokuvaminen, ovat heti kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Tunnelma oli todella välitön ja rento. Tässä seurassa olisin viihtynyt pidempäänkin!

Nämä maisemat olivat minulle kovin tuttuja, olemmehan tästä ajelleet veneellä vaikka kuinka monta kertaa ohi. Mutta nyt oltiin maalla ja se tarjosi mukavasti uusia kuvakulmia käyttöön. Ja kun matkassa oli parisenkymmentä intohimoista kuvaajaa, sai hyviä vinkkejä lisää.

Olihan siellä myös lokki ja meriharakka, frakki asianmukaisesti päällä  =D.

Minun tulee kuvattua paljon luonnossa, mutta tykkään kuvata myös kaupungissa. Kaupunkimiljöö tarjoaa todella paljon mukavia kuvauskohteita. Itse olen tuskaillut viime aikoina nimenomaan kuvakulmien kanssa. Tuntuu, että olen hieman jämähtänyt ja kaipaisin asian kanssa uudistusta. Olisikin ollut mukavaa katsella muiden ottamia kuvia samoilta kulmilta ja saada näin itselle uusia ideoita. Muutenkin tuntuu, että kuvaamisen kanssa on menossa pieni identiteetti kriisi. Haluaisin jotenkin uudistua, mutta en tiedä miten? Tuleeko teille joskus tällaisia aikakausia kuvaamisen kanssa?

Nämä fendarit oli pakko kuvata, niin kauniit suojat. Olikohan joku tehnyt ne ihan itse?

Ullanlinnan mäeltä palasimme takaisin Kaivopuistonrantaan ja sieltä Eiran rantaan. Tässä kuvassa on minusta hauska tunnelma, kaunis vene mailla kauniiden talojen edessä. Eiköhän tämäkin kaunotar pääse pian vesille.

Viimeinen kuvauspaikka oli telakka, joka oli itse asiassa minun suosikki =D. Laitan telakalta lisää kuvia seuraavaan postaukseen, ettei tästä taas tulisi ihan tolkuttoman pitkä postaus. Moni osallistuja kuvasi myös henkilöitä. Minulta jotenkin meinasi unohtua se kokonaan. Olen ollut aina jotenkin tosi huono kuvaamaan henkilöitä, varsinkin ihan ventovieraita kadulla.

Tilaisuudessa nähtiin myös todellista heittäytymistä. Kuva ei kerro totuutta, hän on oikeasti hyvin korkealla =D.

Ruoholahdesta nousimme kasin ratikkaan ja ajelimme sillä Töölöntorille Reloveen, jossa meille tarjoiltiin pientä ja hyvää purtavaa. Kyllä maistui taivaalliselle kävelyn päätteeksi. Samalla oli mahdollista tulostaa juuri otettuja kuvia Canonin Shelpy tulostimella. Saimme myös vinkkejä siitä, kuinka kuvia voi siirtää kamerasta wifin kautta suoraan mm. puhelimeen. Minä olen jo aikaisemmin vannonut kamerassa wifin nimeen, erittäin kätevä toiminto!

Relove on suhteellisen uusi lifestyle - recycling - cafe, jossa kierrätys ja kirpputori ajatus on viety todella uudelle tasolle. Paikka oli ihanan rento mutta silti tyylikäs. Voit lukea lisää Relovesta tästä.

Suloinen tippipupu. Hän on kuulema asunut kiinteistössä ennen liikkeen perustamista =D.

Canonin instawalk oli todella mukava tapahtuma ja aika lensi suorastaan siivillä. Tykkäsin niin paljon, että haluan ehdottomasti osallistua myös seuraavalla kerralla. Suosittelen sitä myös teille. Ei tarvitse olla mikään pro kuvaaja, vaan mukaan voi lähteä ihan kuka vaan. Kävelyllä oli mukana asiantuntijoita, joilta sai tarvittaessa hyviä neuvoja. Kiitos Canon, ja ennen kaikkea kiitos teille kaikille mukana olleille. Oli mukava tutustua ja vaihtaa ajatuksia valokuvaamisesta! Nähdäänhän ensikerralla?

PS: Kuvakävelyssä järjestettiin osallistujien kesken kuvauskilpailu ja sain juuri tänään tietää että voitin sen! Ihan uskomatonta! Luin viestiä monta kertaa ja nipistelin itseäni, että oikeastiko minä? Itse voitti oli jo ihana iloinen yllätys, sillä mukana oli yli 70 kappaletta todella upeita otoksia. Mutta vielä upeamman voitosta teki aivan mahtavat palkinnot. Voitin Canonin Eos M10 minijärkkärin ja Shelpy CP910 kuvatulostimen. Molemmista olin aina salaa haaveillut. Voittokuvaa jo kaivattiin kommenteissa, että miksi ei ole täällä, se oli varattuna seuraavaan postaukseen, mutta nyt se on tässä =D.

Voittajan on helppo hymyillä =D.

Siskorusettisukat

Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään tiedätte, että olen intohimoinen sukkien kutoja. Sukan kutominen on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Lisäksi rakastan käyttää villasukkia kesät ja talvet. Löysin facebookin voihan villasukka ryhmän kautta keväällä haasteen, johon tartuin oitis, siskorusettisukat.

Siskot Ry on syöpään sairastuneiden naisten perustama yhdistys. Tarkoituksena on tukea syövästä kuntoutumista ja rikastuttaa fyysitä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin ja pienellä budjetilla. Siskojen upeasta toiminnasta voit lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.

Kun luin Siskojen sivuilta siskorusettisukista, tartuin puikkoihin heti. Siskorusettisukkia neulotaan ilahduttamaan ja tsemppaamaan syöpään sairastuville naisille. Sukkien mukaan voi laittaa myös ihan kirjallisen viestin. Minulta syöpä on vienyt valitettavasti monta ystävää ja päätinkin, että kudon niin monet sukat, kuin olen menettänyt ystäviä. Jokainen menetys on ollut todella ikävä. Moni ystävistäni on menehtyt syöpään ennen kuin on ennättänyt täyttää edes neljääkymmentä vuotta.

Valmiit sukat voi toimittaa Sinellin myymälään tai postittaa osoitteeseen Sinelli Oy / Siskot, Martinkyläntie 63, 01720 Vantaa. Tämän lisäksi on eri paikkakunnilla omia palautuspisteitä. Löydät ne täältä. Siskot ry vyöttävät sukat ja toimittavat ne syöpään sairastuville naisille. Mikäli haluat antaa sukat itse suoraan vaikkapa ystävällesi, voit vyöttää ne myös itse. Vyöte löytyy Siskojen sivulta.

Ja sitten vain kutomaan! Ohje löytyy mm. Novitan lehdestä numero 2/2016 kesä. Ohje löytyy myös Siskot Ry:n nettisivuilta. Tässä linkki ohjeeseen.  Sivuilta löytyy ohje myös PDF tiedostona. Sukan värejä voi vaihdella, mutta toiveena on, että rusetti on aina pinkki. Itse halusin tehdä sukat juuri sellaisiksi kuin ne oli mallisa suunniteltu.

Kampanja kestää vuoden 2016 loppuun, joten vielä ehtii hyvin mukaan tähän hyvää mieltä tuovaan toimintaan. Haastankin nyt teidän kaikki, kenellä vain puikot ja lanka pysyvät kädessä, kutomaan edes yhden parin siskorusettisukkia. Kerrotaan yhdessä, ettei kukaan ole yksin!

Elisaaren luontopolulla

Paikka minne ajelimme merellä oli Inkoon saaristossa sijaitseva Elisaari. Elisaareen pitää päästä joka kesä ainakin kerran. Olen esitellyt paikan aikaisemmin jo täällä ja täällä sekä täällä. Olemme käyneet Elisaaressa aikaisemmin keski- tai loppukesästä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme tänne näin aikaisin alku kesästä. Perjantai iltana paistelimme makkaraa, kun huomasimme että ystäviä tuli yllättäin veneellä samaan paikkaan. Olipa ihana yllätys! Heille Elisaari oli myös tuttu entuudestaan, mutta he eivät olleet koskaan käyneet Elisaaren luotopolulla, joten lähdimme sinne yhdesä. Luontopolku on niin ihana paikka, että me kävelemme sen joka kerta, kun käymme saaressa.

Elisaaresta löytyy Suomen suurinpiin kuuluva luonnonvarainen tammimetsä. Tästä syystä osa saaresta on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi vuodesta 1994 lähtien. Nämä tammet tekevät minun joka kerta yhtä lähtemättömän vaikutuksen. Näin alkukesästä niiden lehtien väri oli kauniin vaalean vihreä. Koska olimme liikkeellä alkukesästä, oli mukavaa nähdä löytyisikö luontopolulta erilaisa kasveja.

Ensin näytti siltä, että joku on käynyt purskauttamassa jotain vaahtoa puunrunkoon =D. 

Hetken ennätimme miettiä ystävien kanssa, että mikä ihmeen sieni tämä mahtaa olla. Vaan asia selvisi hetken päästä infotaulusta, joita löytyy luontopolulta matkan varrelta. Kyseessä on rikkikääpä. Sieni on tammen ruskolahottaja ja se tekee puun ajan kanssa ontoksi. Loppukesästä sieni on valkoinen.

Vanha tammivanhus oli kellahtanut jo kumoon.

Tämä on joku muu kääpä. Kääpiä on vaikka kuinka monta erilaista. Minulle uusi tieto oli, että elävällä puulla ja kuolleella puulla kasvavat eri kääpälajit. Yhteistä niille kuitenkin on, että ne lahottavat puuta.

Kesän ensimmäiset sudenkorennotkin olivat jo liikkeellä. Näin Elisaaressa myös tämän kesän ensimmäisen suruvaipan. Siitä en saanut kuvaa =).

Nämä niityt ovat yksi minun lempipaikoistani saaren luontopolulla. Meri näkyy ja se tekee maisemasta minusta jotenkin vastustamattoman.

Lehmät köllöttelivät auringossa hieman kauempana. Taisi olla ruoansulattelu elikkäs märehtiminen menossa.

Toinen ehdoton lemppari on luontopolun lopusta löytyvä ruovikkoalue. Olen kuvannut nämä pitkospuut joka kerta kun olemme olleet täällä. Ja kuvasin ne taas. Minusta ne vaan ovat kertakaikkiaan niin kuvaukselliset. Ja voin kyllä käsi sydämmellä luvata, että ne tulevat kuvattua seuraavallakin kerralla =D.

Kielot olivat jo täydessä kukassa. Luonto kyllä kukkii nyt ihan täysiä. Tänä vuona tuntu, että myös mänty pölyttää tavallista enemmän. Männyn siitepölyä on ihan joka paikassa ja tarkoitan siis että todellakin ihan joka paikassa. Sitä tunkee veneeseen myös sisälle. Nyt tarvittaisiin selainen reipas sadekuuro, että paikat putsaantuisivat. Niin paljon kun rakastankin aurinkoa, tekisi sade myös kasveille tosi hyvää. Elisaareen pääset tutustumaan heidän nettisivuilla täältä.

Viikonloppu oli jälleen kerran ihana niin sään kuin seurankin puolesta. Kiitos Perta ja Joonas, oli ihan huippua viettää aikaa teidän ja suloisten nahkanappinenien kanssa.