perjantai 30. elokuuta 2013

Bossa Nova

Bossa Nova on brasiliasta peräisin oleva musiikki tyyppi. Se on kehittynyt 50-luvulla sambasta, afro-amerikkalaisesta jazzista ja klassisesta musiikista. Tällä kertaa kysymys ei kuitenkaan ole musiikista, vaikka musikkia harrastankin ja rakastan yli kaiken =D.


Edellisellä käynnillä Tammisaaressa kävimme ensimmäisen kerran täällä ja pakko, siis ihan pakko oli päästä uudelleen! Niin hyvää oli ollut ruoka ja ihanat puitteet. Eikä tälläkään kerralla tarvinnut pettyä.


Käydään sisään!


Sisään astuessa tervehtii merellinen huone tulijaa. Käy hyvin, sillä ollaanhan nyt ihan meren äärellä.


Ruokasalissa on kaunista ja viihtyisää. Tilaa on paljon niin sisällä kuin ulkonakin.




Ulkona terassilla pääsee ihailemaan merimaisemaa.


Ruokaa odotellessani kuvailin takanai olevaa samettiruusua... taas =D. Tämä kukka oli hieman janoinen, siihen malliin oli rypyssä.




Pääruoan kanssa kävi niin, että meni parempiin suihin, ennen kuin ennätin (= muistin) kuvata. Harmi, sillä annos oli kaunis ja ruoka maustui jälleen kerran ihanalle. Kun suurempi nälkä oli jo hoideltu, muistin kaivaa kameran jälkkärien tullessa pöytään.



Tässä jälkkärissä oli hauska juttu. Tuo beige rae tuossa vasemmalla oli sitä samaa paukku raetta, mitä olin syönyt lapsena! Muistatteko, sitä kun laittoi kielen päälle, niin se poksahteli ja kutitti kieltä ja kitalakea hauskasti =D. Ai että tuli nuoruus mieleen.


Tämä kaveri patsasteli matkalla vessaan. Bossa Novan nettisivulle pääset tutustumaan tästä. Suosittelen piipahtamaan Bossa Novassa. Matka ei ole keskustasta liian pitkä ja paikka on ehdottomasti kävelyretken arvoinen.

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä vinkistä. Meillä on yleensä Tammisaaressa käynyt niin, että olemme herkutelleet kahviloissa ja ruokailupuoli on jäänyt vähemmälle. Yleensä on sitten kaupan kautta palattu mökille, jossa olemme sitten ruokaa laittaneet. Täytyy siis yrittää ensi kesänä käydä lounaalla tuolla. Voi mä muistan ne paukkurakeet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan =). Voin tosiaan suositella paikkaa ja varsinkin kauniina kesäpäivänä on kiva syödä ulkona. Paukkurakeet on legenda =D.

      Poista
  2. Ihania kuvia lapsuudenkaupungistani! :) :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kocken! Yhden postauksen verran tulee vielä lisää kuvia =)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Paikka on kiva, suosittelen joskus pistäytymään =)

      Poista