lauantai 2. marraskuuta 2013

Hyvät tavat kaunistavat

Hyvät tavat kaunistavat, sanoo vanha viisas kansa. Niin vesillä kuin maantielläkin on omat säännöt ja merkit. Noudattamalla sääntöjä ja ottamalla toiset huomioon vältytään mm. onnettumuuksilta ja turhilta riskeiltä. Miksi sitten onnettomuuksia sattuu? Miksi elämässä tulee eteen liian monta lähellä piti tilannetta? Valitettavasti niin maalta kuin mereltäkin löytyy joukko ihmisiä, joita eivät säännöt koske (heidän omasta mielestä). Valitettavasti löytyy joukko ihmisisä, jotka ovat maailmassa yksi. Ei ole muita, ei siis tarvitse ottaa muita huomioon.


Hyvin klassinen esimerkki on nopeusrajoitus. Myös vesillä tulee vastaan nopeusrajoituksia, joita tulisi noudattaa. Ja vaikka merellä puhutaan vauhdista solmuina, on nopeusrajoitus ilmoitettu aina km/tunnissa.  Aina on olemassa joku syy, miksi nopeutta halutaan tietyllä alueella rajoittaa.


Tässä on nopeusrajoitus ja kielletään tekemästä laineita. Eli maksimi nopeus saisi olla 15 km/tunnissa, eikä suuria laineita saisi syntyä. Hyvin tyypillisesti tällainen löytyy esim. läheltä satamaa, joka sijaitsee väylän varrella. Korppoströmin satamassa ollessa meinasi perunat tippua kattilasta, kun nopeusrajoitusta ei aina noudatettu. Laineet löivät veneiden kylkiin ja laituri keikkui mukana. Olisiko kivaa keräillä perunoita ja keitinvettä veneen lattialta?


Kun kiellettään tekemästä laineita, niin siihen on olemassa syy ja olisi kiva, että sitä kaikki myös noudattaisivat. Jokainen meistä on välillä satamassa ja painii saman harmin kanssa.




Meillä on veneen istuimen taskussa laminoituna mm. ohjeita, väistämissääntöjä ja merimerkkejä. Siitä ne on nopeasti otettavissa, jos joku ei tunnu heti tutulta tai on päässyt unohtumaa. Kirjan P tarkoittaa pysäköintiä ja kun siinä on punanen viiva päällä niin se kieltää sen, siis pysäköinnin. Kävimme Hangonkylssä erään venekunnan kanssa henkevän keskustelun, että mitä pysäköintikielto noin niinkuin käytännössä tarkoittaa. He olivat parkkeeraanneet kolmehuonetta ja keittiön septitankin tyhjennyspaikan eteen ja olivat lähdössä kahville! Olimme menossa septin tyhjennykseen ja meidän takana odotteli monta muuta venettä. Ei jäänyt hyvä mieli, kun joutui ihan itsestään selvästä asiasta vääntämään kättä.


Septistä saamme hyvän aasinsillan muihin eriteasioihin. Tässä on sähkötolppa ja sähkö veneeseen vedetään sähköjohdolla. Johtoa pitää olla jonkin verran koska välillä tolppa on ihan kohdalla ja välillä vähän kaumpana. Ylimääräinen johto on kelalla tolpan juurella. Joko arvaatte, miten kävi tänä kesänä? Jouduimme pesemään sähkökelamme kolme kertaa! Rakastan koiria ja meilläkin on joskus sellainen ollut. Silti ei tuntunut kivalta, kun koiran annettiin tehdä tarpeensa sähkötolppaan. Puita ja pensaita oli lähettyvillä, joten niistä ei ollut millään kerralla puute. Kun asiasta nätisti huomautimme, saimme anteeksipyynnön ja selityksen, että omistaja ei "huomannut" mitä koira teki. Eli koira hieman lyhyempään hihnaan ja annetaan löysää vasta sitten kun rekku saa rauhassa alkaa puuhailemaan =).


Ei savua ilman tulta =D. Grillipaikat ovat kesän aikana monien käytössä. Hyviin tapoihin kuuluu, että kun poltetaan toisten tekemiä puita, tehdään itse lisää tilalle. On tosi kiva aloittaa ruoanlaitto (usein hyvin nälkäisenä) kun ei tarvitse aloittaa sitä hakkaamalla puita. Hyvin syöneenä on jälleen voimia tehdä puita tilalle.


Ja vielä, että hän joka on tulet ja hiilloksen on tehnyt, saisi myös ensinmäisenä eväänsä valmistaa / lämmittää =D.


Tämä merkki ilmaisee hiihtoladun ja nuoli kertoo hiihtosuunnan. Ja miten tämä liittyy veneilyyn? Ei mitenkään =D.

Onneksi vesillä yleensä on mukavaa ja saman henkistä porukkaa. Nuotiolla istuskellaan ja tarinoidaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Vesillä mennään sääntöjen mukaan ja nostetaan kättä tervehdykseksi. Laiturille saavuttaessa on yleensä auttava käsi vastassa. Kun jotain puuttuu, saa sitä lainaksi ja vikatilanteen yllättäessa, on tilannetta ratkomassa monta apumiestä. Silti joukkoon mahtuu se muutama poikkeus, joka vahvistaa nämä säännöt =).

8 kommenttia:

  1. Meillä ei ole kuin pieni soutuvene ja kanootti, joten kovin suuriin satamiin emme eksy matkoillamme, mutta valitettavsti on tullut huomattua, että vesillä liikkuu valitettavan paljon henkilöitä, joita ei näköjään säännöt kosketa. Mökkimme edessä menevässä salmessa on laineiden tekoa kieltävä merkki, mutta eipä siitä juuri ole hyötyä. Joskus myös harmittaa, kun on melomassa ja meloo kahden pienen saaren välistä ja vastaan tulee iso vene, joka saa aikaan aikamoisen keinutuksen. Varsinkin kun merkitty reitti menee sen ulommaisen saaren merenpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia havaintoja myös minulla. Mitenköhän saisi ihmiset ajattelemaan myös toisia, eikä aina vaan itseään. Itselleni ainakin tulee hyvä mieli siitä, kun toimii annettujen ohjeiden ja sääntöjen mukaan ja ottaa toiset huomioon =).

      Poista
  2. Hyvä postaus ja pelkkää asiaa! :) Ihmisten itsekkyys on lisääntynyt ja valitettavan monelle hyvät merimiestavat ovat täysin tuntematon käsite. Samat fiilikset täälläkin tuosta hyvän mielen tuottamisesta niin itselleen kuin toisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIin samaa mieltä kanssasi. Itse suosittelisin jonkin asteista pakollista "ajokorttia" kippareille. Pelkään, että osa ei ole tutustunut kunnolla edes merkimerkkeihin, sen verran vaarallisen näköistä touho välillä on =).

      Poista
  3. Kaikki eivät vaan osaa käyttäytyä vaan pitävät jopa koko meri/järvialuetta ihan omana temmellyskenttänään!
    Purjehtiessamme tulimme viikonlopunvietosta kaupunkiin aina tietyn kapeikon kautta ja lähes aina siihen osui joku joka pisti tilanteen ihan hurlumhei ja vauhdilla eteenpäin, mitä näistä rajoituksista!
    Tytär alkoi pienenä sanoa merimerkkejä tuupeiksi ja kun niitä tarkemmin katsoo niin tuuppejahan ne ovat :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on juuri niitä yksin maailmassa eläjiä, ei tarvitse ottaa muita huomioon =D. Ihanaa kuulla, että teillä veneillään myös! Meille vesillä olo on henki ja elämä ja niinpä tässä onkin taas pitkä maagrapu kausi alkamassa. Onneksi voi aina fiilistellä ja suunnitella jo seuraavaa kautta =).

      Poista
  4. Kiitos Katinka hyvästä postauksesta. Merkit ja tavat kunniaan, elämäkin olisi silloin juohevampaa jokaisella. Vaan nyt kynttilänloimotuksia ja hyviä pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Näinhän se olisi, kaikilla olisi helpompaa. Otetaan pimeästä ajasta kaikki irti, kynttilöitä palaa täälläkin ja monta =D.

      Poista