Veneilijän pelastautumiskurssi Lohjan Meriturvassa

Olemme Kipparini kanssa monta kertaa haaveilleet venemessuilla veneilijän pelastautumiskurssista joita järjestetään Lohjan Merturvassa.Työpaikkani venekerho mahdollisti onneksi osallistumisen kurssille. Viime hetken peruutuksia tuli useampia ja niin pääsi Kipparinikin mukaan paikkaamaan puuttuneita henkilöitä. Rehellisyyden nimissä voin kertoa, että minua jännitti etukäteen melkoisesti, sillä tiesin, että päivästä tulisi rankka mutta antoisa.

Ajelimme kauniina kesäaamuna kohti Lohjaa ja saavuimme hyvissä ajoin Meriturvan pihaan. Nyt jännitti vielä enemmän =D. Kokoonnuimme ensin aamiaiselle ja samalla kouluttajamme kertoi meille päivän kulusta. Täytimme hieman tietoja etukäteen mm. terveyden tilasta. Aamiaisen jälkeen siirryimme itse koulutustilaan.

Kävimme ensin läpi asiaa pelastuslautoista. Myöhemmin pääsimme kokeilemaan sellasita ihan tosi toimissa. Saimme kouluttajalta todella katavan tietopaketin pelastuslautoista. Paljon tuli sellaista asiaa, josta minulla ei ollut hajuakaan entuudestaan. Tosin, meillä ei vielä tällä hetkellä ole omaa pelastuslautta. Mikäli sellaisen päätämme hankkia, nyt ainakin tiedämme mihin tulee kiinnittää huomiota. Yksi tärkeimmistä kriteereistä on harkita tietysti lautan koko, että se on tarpeeksi suuri. Kuvan lauttaan mahtuu kuusi henkilöä. Täytimme lautan kuudella aikuisella ja sinne mahtui just ja just.

Lauttoja löytyy tällaisia kovalla kuorella varustettuja, jotka kiinnitettään tyypillisesti veneen ulkopuolelle. Kun lautta heitetään mereen, se avautuu automaattisesti, mutta on silti vielä veneessä kiinni köydellä. Lautan täytyttyä se vedettään veneen viereen ja kaikki kyytiin. Sen jälkeen köysi puukolla irti ja soudetaan veneestä kauemmaksi, ettei esim. vahingoittuneen veneen irto-osat viillä lauttaan reikää. Sinisessä kassissa olevaa lauttaa säilytetään tyypillisesti veneen sisäpuolella. Sen kanssa pitää muistaa pitää köydestä kiinni, ennenkuin heittää lautan mereen, sillä muuten sille saa sanoa soronoo, heippa. Tai ainakin toivoa, että tuuli kujettaisi sen veneen viereen takaisin =D.

Pelastuslautan alapuolella on taskuja, jotka täyttyvät vedellä. Niiden tarkoitus on vakauttaa lauttaa ja estää liiallista ajelehtimista.

Lautan sisällä on monenlaisia tarvikkeita. On mm. hätämerkintantovälineitä, pieni ensiapu pakkaus, airot, äyskäri, köyttä, ajoankkuri ja ruokaa. Pääsimme maistamaan pienen palan tuota hyvin energiapitoista kuivamuonaa. Voitte kuvailla, että mielenkiintoisen makuista oli =D. Vaan kyllä sitä henkensä pitimiksi söisi.

Seuraavaksi siirryimme pelastus liivien pariin. Kävimme läpi kaikki eri vaihtoehdot ja mitä hyvää kussakin mallissa oli. Vaikka olemme Kipparini kanssa todella perehtyneet aiheeseen, tuli lisää tietoa silti. Meriturvassa on mahdollisuus kokeilla myös omia pelastautumisvälineitä, mikäli ne vain ovat puhtaat. Yksi kurssilaisista sai toimia mallina. Hänelle puettiin paukkuliivit päälle ja sitten pamautettiin ne täyteen. 

Eri mallisiin paukkuliiveihin löytyy erilaisia suolapatruunoita. Joten kun niitä uusii, kannattaa ottaa selvää, millainen malli on käytössä omassa paukkuliivissä. Yksi tärkein asia on kaasupullo koko. Liian pieni ei täytä liiviä täyteen ja liian suuri saattaa räjäyttää sen. Paukkuliivin reikaleista kaulan ympärillä ei juuri ole hyötyä hätätilanteessa.

Kävimme läpi myös pelastusrenkaita ja heittoliinoja. Yksi asia mikä itse tajusin, että vaikka saisit heitettyä veteen joutuneelle henkilölle pelastautumisvälineen, niin pitää ottaa vielä huomioon se, kuinka hänet saa nostettua veneeseen. Tajuissaa oleva henkilö osaa ehkä nousta esim. veneen takana olevia tikkaita pitkin ylös, mutta entä jos henkilö on tajuton? 

Tajuttoman henkilön veneeseen nostamiseen kelpaa mainiosto tällainen paksumpi kelluva köysi. Köyden molemmissa päissä on hyvä olla kiinnityslenkin ja toisessa päässä kelluva pola. Näppärä ja yksinkertainen pelastusväline.

Pääsimme harjoittelemaan pelastusrenkaan ja heittoliinan käyttöä. Tästä huomiona oli, että heittoliina lentä helpommin todella paljon pidemmälle. Ellet osu uhrin lähelle heti, heitä uudelleen siten, että liinaan jää vähän vettä (= lisää painoa - lentää pidemmälle). Pelastusrengas itseasiassa painoi melko paljon ja oli varsinkin naiselle haastava heitettävä.

Tähän väliin hieman tietoa Meriturvasta. Meriturva on valtion oppilaitos ja heidän toiminnan päämäärä on parantaa merenkulkijoiden ja meidän muiden vesillä liikkuvien turvallisuutta. Koulutuksissa tavoitteena on tuottaa turvallinen, mutta mahdollisimman todentuntuinen oppimisympäristö. Ja siinä he kyllä onnistuvat, se tuli kurssin aikana todettua. Meriturvassa voivat kouluttautua ammattimerenkulkijoiden ja meidän harrasteveneilijöiden lisäksi myös kaikki laivamatkustajat, merelliset viranomaiset ja lentäjät.

Laivamatkustajat voivat harjoitella pelastautumista tässä "laivassa".

Kun helokopteri putoaa veteen, se kääntyy yleensä ylösalaisin. Lentäjät pääsevät harjoittelemaan uppoavasta helikopterista pelastautumista tällä simulaattorilla. Sukeltajat ovat tuolloin varoilta vedessä odottamassa, sillä kopterista pitää päästä itse ulos ilman happilaitteita. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä tätä, huh.

Tyyntä myrskyn edellä =D. Seuraavaksi oli vuorossa tunnin ruokatauko jonka jälkeen pääsimme itse asiaan, altaaseen ja harjoittelemaan juuri opittua käytännössä.

Ruokailun jälkeen menimme pukuhuoneisiin. Alle esim. uimapuku ja haalari päälle sekä kengät jalkaan. Pukuhuoneen jälkeen löytyi lämmin sauna ja peseytymistilat.

Jokaiselle asennettiin pelastusliivit päälle, mallin sai itse valita. Minä halusin kokeilla paukkuliivejä, sillä käytän sellaisia ja olen aina miettinyt, että miltä se tuntuu kun ne veteen joutuessa paukahtaa päälle. Tässä vaiheessa pokkarikameraan on lisäty vedenpitävä kotelo, joten pahoittelen kuvien laatua.

Kun olimme valmiit, siirryimme Lilliin, joka odotti meitä vielä tyynessä vedessä =D.  Tästä alkoi harjoutus. Ensi tulivat laineet ja tieto siitä, että meidän piti jättää alus. Pelastuslautta heitettiin veteen ja kaikki siirtyivät sinne. Tämä oli vielä suht helppoa. Kun kaikki oli saatu pelastettua lauttaan alkoi armoton vesisade, joten luukut oli laitettava kiinni. Tässä tuli heti esiin minun yksi heikko kohta. Se, mikä pelastuslautan välineistä puuttuu on oksennuspussit (pitääkin vinkata valmistajille). Kaipa äyskäriä olisi voinut käyttää hätätilanteessa. Minun ei olisi pitkään tarvinnut velloa mukana kun olisin antanut ylen. Onneksi harjoitus jatkui.

Seuraavaksi tulimme ulos lautasta veteen ja sain kokea paukkuliivin paukahduksen. Se ei tuntunut miltään. Sen sijaan sain veteen joutuessa suun, nenä ja silmät täyteen vettä (en sitten tajunnut pitää suuta kiinni ja pitää nenästä kiinni). Ja vettä tuli lisää taivaalta. Tässä kohtaa koin pienen paniikkireaktion, niin toden tuntuinen tilanne oli. Kouluttaja kävi rauhoittamassa ja homma jatkui. Seuraavaksi piti kiivetä lauttaa takaisin ja voin sanoa että ei ollut todellakaan helppoa. Ensinnäkin paukahtaneella liivillä oli ihan mahdoton uida muuta kuin selkää, ennenkuin tajusin vähentää siitä ilmaa ja silti liivi kellutti ihan mallikelpoissti. Ilman voi puhaltaa takaisin tarvittaessa. Autettuna pääsin takaisin kelluvaan lauttaa. Voi sitä parkaa joka joutuu kiipeämään sinne ensimmäisenä!

Seuraavaksi ryhmä jaettiin kahteen osaan. Osa pelasti todella pahassa kelissä (aaltoja, tuulta ja sadetta) henkilöitä veneeseen ja osa altaan reunalle. Kun jokainen oli päässyt vuorollaan pelastamaan ja tulemaan pelastetuksi, vaihdettiin ryhmien paikkoja.

Tässä näkee miten hyvin pelkkä paksu kelluva köysi toimii pelastusvälineenä todella hyvin.

Seruaavana oli vuorossa kiivetä "Ruotsin laivalle" köysitikkaita pitkin. Ja sen jälkeen kun olit päässyt ylös niin hypätä sieltä alas. Minulla on todella kova pelko hypätä veneen, joten en pystynyt kiipeämään (pelko että putoan) enkä hyppäämään. Hypyn jälkeen noustiin jälleen pelastuslauttaan jolla pääsi takaisin "Ruotsin laivalle". Koska en hypännyt sain yksityisen kyydin pelastuslautalla alas hakemaan muut vedestä =D.

Seuraavaksi tuli paikalle helikopteri joka tuli tottakai pelastamaan meitä vedestä =D.

Tässä työkaverini nousunäyte.

Ja tässä minun. Helikopterista alas laskettu "lenkki" kiedotaan ympärille ja kiristetään ja kun ollaan valmiina nousuun annetaan ylös merkki. Kädet rennosti alas ja sitten mentiin.

Näistä kaikista tehtävistä tositilanteeseen verrattuna oli tehnyt hieman helpompaa se, että altaan vesi oli 21 astetta lämmintä. Kesällä päästään melko harvoin noin lämpimiin olosuhteisiin pelastautumaan, joten viimeinen harjoitus oli mennä kuusi asteiseen veteen oppimaan, millaisessa asennossa pysyy parhaiten lämpimänä. Astmaatkkona minulta on kielletty avantouinti ja hengitys oli paniikkireaktion jäljiltä vielä vähän hassu, joten en ottanut riskiä ja jätin väliin.

Vaikka osa tehtävistä jäi minulta tekemättä, oli kurssi silti todella antoisa. Toivon todella, että en koskaan joutuisi todellisuudessa näihin tilanteisiin. Mutta jos niin kävisi, niin jätän veneen viimeisenä ja jos saa valita pelastautumisen muodon, niin haluan helokopteriin =D.

Olen sitä mieltä, että tämä kurssi pitäisi olla suurin piirtein pakollinen kaikille veneilijöille. Voin todella vahvasti suositella sitä. Kurssilla sai paljon lisää tietoa ja käytännön harjoittelulle ei parempaa paikkaa Suomesta löydy. Kurssin aikana kävi todella selväksi omat voimavarat vastaan luonon voimat. Meriturvassa oli järjestelyt tehty ammattimaisesti ja kaikki oli otettu huomioon. Kaikkien harjoitusten ajan oli turvallisuudesta huolehdittu erittäin hyvin. Erikoismaininta keittiölle, ruoka oli erinomaista mutta pannukakut meinasivat viedä kielen mennessään =D. Lisäksi saimme jokainen hienon todistuksen kurssista kotiin viemisiksi.

Lisää tiettoa veneilijän pelastautumiskurssista ja itse Lohjan Meriturvasta voi lukea heidän nettisivuilta.

Kiitokset Lohjan Meriturvalle ja ennen kaikkea meidän todella mukavalle ja asiantuntevalle kouluttajallemme Harrille upeasta ja kerta kaikkiaan unohtumattomasta päivästä! Kiitokset myös kurssitovereille, saimme kokea yhdessä jännittäviä hetkiä =).

Kun luotto objektiivi meinaa sanoa sopimuksensa irti

Tänä keväänä on tullut eteen se tilanne, että luotto-objektiivini meinaa sanoa sopimusken irti. Olen aikanaan hankkinut tämän objektiivin käytettynä ja sen bajonetti on jo huollossa kertaalleen vaihdettu. Nyt kakkula on alkanut herjata, että ei ota välillä yhteyttä kameraan. Lisäksi se on todella pölyinen sisältä, joten jouduin sen pohdinnan eteen, että maksanko objektiivin huollosta vai panostanko uuteen? Tulin pohdinnassani siihen tulokseen, että tässä kohtaa olisi parempi panostaa uuteen. Ja siitä ne haasteet sitten alkoivat!

Edellinen objektiivini oli Canon zoom lens EF-S 17-85mm f/4-5.6. Olen tykännut siitä todella paljon, vaikka se ei olekkaan valovoimaisuuden huipulla. Objektiivista on tehnyt erityisen mieluisan se, että siinä on sekä laajakulmaa, että mukava määrä zoomia. Objektiivi on käynyt todella mainiosti sellaiseen nk. yleiskuvaukseen luonnossa ja kaupungilla. Jälkeenkin olen ollut vallan tyytyväinen, kun ei ole ollut paremmasta tietoa =D.

Olin siis päättänyt hankkia uuden, vastaavanlaisen. Tässä kohtaa halusin kuitenkin panostaa lisää valovoimaan ja objektiivin laatuu. Kuvaan niin paljon luonnossa ja ulkona, että sään ja pölyn kestävyys olisivat myös avain asemassa uutta valittaessa. Ja sitten internetin salattuihin syövereihin tutustumaan valikoimaan. Jestas sentää... tuli valvotua yö jos toinen... paljon oli vaihtoehtoja mutta äkkiseltään tuntui, ettei juuri sitä mitä haluaisin. Jos oli laajakulmaa, puutui zoomi ja toisin päin. Luin, vertailin, kirjasin ylös, taas luin ja meinasin tulla hulluksi!

Vaan sitten marssin Rajalaan. Sieltä sain paljon tietoa objektiiveista, niiden tekniikasta, laajakulmista, zoomeista ja ennen kaikkea valovoimasta. Myös Kipparini oli minulle suurena apuna, kun pähkäilin tämän haasteen kanssa. Hän antoi minulle faktoja siitä, missä tilaneessa objektiivin mistäkin ominaisuudesta minulle tulisi olemaan iloa. Hän jos kuka on hyvin perillä siitä, missä ja miten kameraani käytän =D.

Loppumetreille valikoitui kaksi mahdollista objektiivia. Canon EF16-35mm f/4 L IS USM ja Canon EF 24-70mm f/2.8 L II USM. Minun onni oli että sain haalittua molemmat objektiivit ystäviltäni lainaan. Canon EF 24-70mm f/2.8 L objektiivista lainassa oli sen ensimmäinen versio. Hyvin nopeasti selvisi kumpi tulisi olemaan se minun seuraavaa "luotto-objektiivi". Canon EF16-35mm f/4 L IS USM laajakulma oli ihana ja objektivii piirsi kauniisti. Lisäksi siinä olevan kuvanvakaimen avulla olisi ollut mahdolista kompensoida valovoimaa. Mutta se, mikä siitä puuttui oli juuri tuo zoomausalue. Se ei tulisi minulle riittämään. Tai ainakin joutuisin opetteleman uuden tavan sillä kuvata. Te, ketkä olette seuranneet blogiani pitkään, tiedätte, että tuppaan olemaan sellainen yksityiskohtien kuvaaja =D. Ja silloin jos milloin on zoomista apua.

Niinpä oli selvää, että Canon EF 24-70mm f/2.8 L tulisi olemaan valintani. Ihan vähän jouduin tinkimään laajakulmasta, mutta viikonlopun testi (kuten osa tässä postauksessa olevista kuvista ) osoitti, että se olisi tarpeisiini riittävä. Zoomausalue ei ole vanhan veroinen, mutta hyvin lähellä. Tässä pähkäilyssä minulle selvisi, että EF sarjasta ei löydy vastaavaa kuin mitä vanha oli. Haluan kuitenkin uuden objektiivin olevan nimenomaan EF sarjaa (ja L). Objektiivi tulisi sopimaan myös täysikennoiseen kameraan, mikäli sellaisen tulevaisuudessa ostaisin.

Nyt kun valinta oli tehty, marssin jälleen Rajalaan. Oli viimeinen haaste käsillä. Panostanko valovoimaan vai kuvanvakaimeen? Panostanko objektiivin uudempaan malliin vai tyydynkö vanhempaan? Entä ostanko käytetyn vai ihan uuden? Paljon on valintoja tehtävänä, kun haluat ostaa uuden kakkulan =D. Yksi iso kysymys valinnassa vielä oli, että panostanko nyt 800 euron edestä vai kärsinkö kaksitonnia? Tämä jos mikä valvotti mukavati yöllä, jolloin vallankin meillä naisilla on tapana rakoa asioita =D. Mietin, että jos nyt tyydyn halvempaan ja vanhempaan, vaivaako asia minua jatkossa (tunnen itseni, kyllä se vaivaisi!).

Onneksi on Rajala. Asiat ratkesivat asiantuntevan myyjän kanssa vartissa. Sain vahvistuksen ajatuksilleni ja siihen, että kun nyt panostan siihen, minkä oikeasti haluan, tulen olemaan kauppaan pitkän aikaa tyytyväinen. Nyt kun olen toipunut moraalisesta rahantuhlaus krapulastani, niin voin tunnustaa, että se kaksi tonnia meni! Mutta sillä sain todella pitkäaikaisen ystävän. Lisäksi objektivii tulee olemaan se, jolla eniten kuvaan, eli ne kaksi tonnia eivät pölyty kameralaukussa. Myyjä lohdutti minua, että hänen ystävän naisystävä oli ostanut käsilaukun joka maksoi 2800 euroa, joten siinä vaiheessa minun hankinta kuullosti jo ihan edulliselta =D.

Tässä hän nyt on =D. Uusi luotto-objektiivini Canon EF 24-70mm f/2.8 L II USM!

Tästä tuli nyt tällainen paljon tekstiä ja vähän kuvia postaus, mutta toivon, että tästä pähkäilystä voisi olla iloa jolle kulle muullekkin, joka on saman edessä, vanha hyvä sanoo sopimuksen irti ja vastaavaa uuta ei ole enään markkinoilla. Se oli alusta asti selvää, että objektiivin tulee olla Canon. Ai miksi? Älkää kysykö, asiaa ei pysty järjellä selittämään. Olen tottunut kuvaamaan Canonilla ja luotan Canonin laatuun. Se vaan on niin että joku on Hondan mies ja minä olen Canonin nainen =D. Kiitos Jani (Rajalasta), että autoit minua tässä vaikeassa valinnassa. Olen vakuuttunut siitä, että tein oikean valinnan.

Kaikki postauksen kuvat on otettu Lauttasaaresta. 

Mitä muuta nähtiin Suomenojalla?

Nokikana- ja sinisorsa poikueiden lisäksi Suomenojalla oli paljon muutakin nähtävää. Paikka on siitä ihmeellinen, että vaikka alue ei ole suuri, mahtuu sinne kaiken moista ihasteltavaa ja kuvattavaa.

Tuomi oli jo täydessä kukassa ja voi miten huumaava tuoksu niistä lähtikään! Kipparini kanssa juuri muutama päivä aikaisemmin puhuimme, että pitää lähteä metsään nuuhkimaan asioita. Luonnon nuuhkimiseen kuuluu ensin tietenkin tuomi, nuuh, sitä pääsimme haistamaan nyt. Seuraavaksi tulevat sireenit. Niiden kukintaa odotellaan vielä ihan vähän ja kolmantena tulevat tietenkin kielot. Kielot ovat jo nupulla.

Satakieli lauloi aivan polun varrella. Hän on kyllä monilahjakkuus. En pysynyt lainkaan laskuissa mukana kuinka monta erilaista säveltä sieltä tuli ulos. Sen lisäksi, että satakieli kuullosti aivan ihanalta, minulla kävi uskomaton tuuri. Hän oli niin keskittynyt lauleluun, että pääsin kohtuullisen lähelle ja sain hänestä muutaman kuvan. Tämä on ensimmäinen kuvani satakielestä.

Orkesterinjohtajasorsa =D.

Tässä teille todellinen luonnon ihme. Luin netistä, että telkkä munii 8-14 munaa. Laskin, että tällä telkkänaaraalla oli 23 poikasta! Yritin katsella, että noinko tämä on yhden naaraan poikue, vai liekö hän adoptoinut toiselta naaraalta puolet =D. Vipinää riitti rannassa!

"Nyt se kuvaa meitä, äkkiä päät piiloon"!

Telkkä-äiti vahtii silmä tarkkana poikuettaan!

Se, että voikukalla on jo siemennysvaihe päällä merkitsee minulle kesää. Eli se on kesä nyt =D.

Polku salaiseen puutarhaan =D. Suomenojalla kulkee betoninen koroke polku (ilmeisesti sen sisällä menee jotain putkia) jonka päälle mm. tuomet kauniisti kaartuivat. Paikka oli todella tunnelmallinen.

Sinisorsa

Kun olimme viime lauantaina aikamme ihailleet nokikanan poikasia, jatkoimme matkaa Suomenojan altaan ympäri. Meillä kävi mukava tuuri, sillä voimalaitoksen vieressä olevan lintutornin luona oli sinisorsapoikue lököttelemässä auringissa. Sorsat ovat täällä kaupungissa siitä kiitollisia "luontokuvattavia" että he ovat tottuneet ihmisiin ja päästävät helposti lähelle. Ei tarvitse kovin pitkää zoomia omistaa kun saa jo ihan kohtuullisia kuvia aikaiseksi. Näiden sorsien edessä oli oikein penkki, joten istahdin heitä ihailemaan. Jälleen luontoelokuvaa tarjolla parhaimmillaan.

Emo piti minua silmällä koko ajan, että en vain tule ja nappaa yhtään näistä söpöliineistä mukaan =D. Vaikka sorsa onkin niin yleinen, että sitä näkee todella paljon joka paikassa, niin minusta se on aina yhtä sympaattinen lintu. En kyllästy katselemaan heitä koskaan.

Uintihetken jälkeen on mukava tulla välillä aurinkoon kuivattelemaan. 

 "Kato, mulla on näin hieno jalka"!

Sinisorsa munii kuudesta kymmeneen munaa ja hän hautoo munia noin kuukauden verran. Toisin kuin nokikana, sinisorsista vain naaras osallistuu poikasten hoitoon ja heidän ravinnon hankkimiseen. Poikaset ovat lentokykyisiä noin kahdeksan viikon ikäisinä. Osa sorsista muuttaa pois talveksi, mutta vallankin Etelä-Suomessa sorsat voivat talvehtia tiiviin höyhenistön ja paksun untuvakerroksen ansiosta.

Eikö hän olekkin herttainen =D.

Sinisorsaa kutsutaan myös heinäsorsaksi. Arkisemmin sorsaa taidetaan nimittää pullasorsaksi =D. Pullaa ei kyllä valitettavasti tullut nyt yhtään mukaan. Veneellä saan kipparilta aina vähän toruja kun meinaan syöttää meidän kaikki eväsleivät sorsille. No mitä itse tekisit, jos sinua tuijotettaisiin nätisti näillä nappisilmillä? Ei siinä voi muuta kuin antaa kun toinen nätisti pyytää =D.

Pieni nokikanan poikanen

Keväällä kerroin, että Suomenojalla näimme monta nokikanan pesää. Hautomapuuhat olivat tuolloin jo kovalla vauhdilla käynnissä. Näin muutamasta blogista, että hautominen oli tuottanut tulosta. Uusia pikkuisia tulokkaita piti toki mennä katsomaan joten suuntasimme lauantaina juniorin todistusten jaon jälkeen Suomenojalle koko perheen voimin. Juniori sai muuten todella hienon todistuksen. Olemme kipparini kanssa niin ylpeitä hänestä. Meillä on upea tytär!

Suuntasimme samoille paikoille kuin missä olimme nähneet pesiä keväällä. Ja volaa, siellä tepsuttelivat pienet varpaat vedessä. Tai itseassa jos oikein tarkkoja ollaan, niin nokikanalla on melko suuri jalka, jo heti poikasena. En vain valitettavasti päässyt ikuistamaan jalkoja =D.

Kevään jälkeen oli kasvillisuus ehtinyt kasvaa isoksi ja se teki osaksi kuvaamisesta haastavan. Poikaset pysyttelivät melkein koko ajan kasvuston suojassa. Ja varmasti ihan hyvä niin, siellä on turvallisempaa. Minusta on todella hauskaa, miten niin kaunis lintu voi olla pienenä niin.... erilainen! Ja punainen. Missä vaiheessa tuo pään otsakilpi muuttuu valkoiseksi =D.

Seurasin kun toinen vanhemmista sukelsi välillä vedenalle noutamaan ruokaa. Pintaan päästyään se kutsui poikasia pienellä äänellä syömään. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisenä.

Nokikana munii noin kymmenen munaa ja haudonta aika on kolme viikkoa. Molemmat vanhemmat osallistuvat hautomiseen. Poikasten kuoriuduttua molemmat vanhemmat osallistuvat myös poikasten hoitamiseen. Tässä perheessä toimii tasa-arvo todella =D.

Nokikana on siitä harvinainen lintu, että molemmat sukupuolet ovat saman näköisiä. Nokikana on Suomessa tavattavista rantakanoista kaikkein yleisin. Se on muuttolintu ja ne lentävät Suomesta syys-lokakuussa talvehtimaan Eurooppaan. Suomeen nokikanat saapuvat takaisin maalis- huhtikuulla. Ymmärrän kyllä nokikanoja hyvin. Kuka sitä nyt haluaisi jäädä talvehtimaan tänne kylmään pohjolaan.

Tämä pesue oli hieman kauempana rannasta. Kyllä näitä ihanuuksia olisi voinut katsella ihan hyvin vaikka viikon syömättä, niin suloisia olivat. Luontoelokuvaa ihan parhaimmillaan =).