Pakkanen pyllähti

Olemme saaneet nauttia monta päivää upeasta talvesta, vaan tällä viikolla se on mennyttä, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Hieman surettaa, sillä voin sanoa, että vihaan märkää loska ja sitähän loppuviikosta piisaa. Itseasiassa se alkoi jo tänään. Tähän päälle loppuviikosta vielä vesisadetta, niin avot, ohi on kauniit pakkasmaisemat ja lumi saa kyytiä. Ainakaan maisemia ei tarvitse mennä hetkeen kuvaamaan.

Olemme ottaneet Kipparini kanssa jo melkein tavaksi piipahtaa silloin tällöin Suomenojan lintujärvellä katsastamassa, mitä siellä näkyisi. Vielä on melko hiljaista, mutta pian tämäkin paikka herää eloon. Pakkanen ja vesi olivat tehneet hauskoja kerrostumia kaislikkoon.

Juuri kun olin ajatellut, että kohta voisin uskaltautua jäälle kävelemään, sää lauhtuu. Sanoivat juuri uutisissa, että jäät alkavat heikentyä, joten eihän sinne sitten enään uskalla mennä. Jutussa kerrottiin, että monissa tietoiskuissa kerrotaan, kuinka pääsee jäistä pois jos sinne tipahtaa, mutta ei sitä, mitäs en jälkeen. Kaikki tietää, että kylmä kangistaa nopeasti ja kuivaa pitäisi saada ylle heti. Jutun henkillöllä oli vedenkestävässä kassissa mukana vaihtovaatteet, jotka hän vaihtoi jäällä heti mulaamisen jälkeen päälle. Kätevän... vaan kuinka monella teistä on mukana vaihtovaatteet jäällä? Ei minulla ainakaan, vaan myönnän, että viisasta olisi.

Vaan niinhän se menee aina sään suhteen, että sillä mennään mitä annetaan. Ainakaan toistaiseksi emme pääse siihen lyhyellä aikavälillä vaikuttamaan, millainen sää on milloinkin. Hyvä sää on aina iloinen yllätys ja huonokeli pitää vain tarpoa läpi.

Tällä kierroksella olivat ainoat linnut tinttien lisäksi harakka ja läjä variksia, mitä näimme Suomenojalla. Olen vähän mietiskellyt, että pitäiskö tänävuona pitää kirjaa siitä, kuinka monta eri lintulajia bongaan? Lista voisi olla kännykässä, niin se olisi aina mukana. Varis ja harakka siis jo listalla =D.

Laajensimme kävelylenkkiä lähistölle merenrantaan. Merenrannalla on aina yhtä ihanaa, oli mikä vuoden aika tahansa. Kuulin kerran eräältä ystävältä, jonka ystävällä oli Italialainen mies, että hän oli hämmästellyt sitä, kuinka hiljaista meillä on täällä Suomessa talvella merenrannalla. Aallot eivät tosiaan pauhaa kun meri on jäässä. En ollut itse tullut koskaan ajatelleeksikaan asiaa.

Tämä vuosi lähti vauhdilla käyntiin. Viimeistä tammikuun viikkoa vietetään. Kohta voi sanoa, että vajaa kolmekuukautta ja ollaan taas vesillä!

Loskakelistä huolimatta olen iloinen jokaisesta neljästä vuodenajasta. Meillä täällä etelässä nyt vaan sattuu nuo loskakelit näin talvisin tulemaan. Kumisaappaat jalkaan ja loskaa päin =D. Tämä postaus meni ihan säästä taivasteluksi tällä kertaa =D. Ihanaa viikkoa teille!

Syksy Suomenojan lintujärvellä

Olen saanut päähäni, että haluan kuvata tiklejä. Kipparini tiesi, että niitä on nähty monta kertaa Suomenojan lintujärvellä, sillä siellä on paljo talventörröttäjiä, joita tiklit tarvitsevat. Suuntasimme siis marraskuun puolivälissä sunnuntaina Suomenojalle.

Paikka oli oudon hiljainen. Keväällä täällä käy sellainen meteli, että melkein olisi korvatulpille tarvetta. Nyt kuulimme vain satunnaisia tintin ääniä. Eivät olleet tiklit kotona =D. Iso parvi tilhejä sen sijaan lensi korkealle puunlatvaan. Ne olisivat kelvanneet minulle oikein hyvin kuvatavaksi myös, vaan niin ison puunlatvassa ja kovasti korkealla olivat, ettei ollut mitään toivoa. Hetken niitä ihastelimme Kipparini kanssa kaulat kenolla ja pian parvi otti jälleen uuden suunnan, pois koko alueelta. Sinne menivät.

Mitä lintuja sitten nähtiin? Tilhien lisäksi näimme muutamia tinttejä ja sinitiasia. Lensipä pari varista ja harakkaakin ohitse. Odotan niin kovasti kevättä, että saadaan tällekkin alueelle taas elämää. Olen miettinyt monesti, että mikä tekee juuri tästä paikasta niin erityisen, että sellainen runsas lajien määrä tulee keväällä aina vain uudelleen ja uudelleen samoille paikoille.

 Ja kävi meillä tuurikin! Näimme tämän suloisen tavin. Siellä se uiskenteli ihan ypö yksin lähellä rantaa. Hän oli suloinen. Jostain syystä taveja ei tule paljoakaan merellä vastaan. Minulle tämä lintu oli suorastaan harvinaisuus, vaikkakin netissä kirjoittivat, että se on Suomen toiseksi yleisin sorsalintu =D.

Heinikossa lymyili myös pari pariskuntaa fasaaneja. Ennätin jo yhtä fasaanityttöä säikähtämään aikaisemmin, kun hän lähti puskasta lentoon, aivan minun edestä. En tiedä kumpi meistä säikähti enemmän, minä vai hän =D.

Tähän väliin vähän... mitäs muutakaan kuin sammaleita =D.

Nämä töhryt kertovat karua totuutta siitä, että ollaan luonnossa kaupungissa. Onneksi linnut eivät sentään pelästy näitä, vaan tulevat keväällä uudelleen.

Kun joulusta päästään, niin menee vain muutama viikko kun kevätaurinko alkaa paistamaan ja ensimmäiset muuttajat jo saapuvat. Onneksi on tällainen paikka, jossa voi tarkkailla lintuja.

Mitä muuta nähtiin Suomenojalla?

Nokikana- ja sinisorsa poikueiden lisäksi Suomenojalla oli paljon muutakin nähtävää. Paikka on siitä ihmeellinen, että vaikka alue ei ole suuri, mahtuu sinne kaiken moista ihasteltavaa ja kuvattavaa.

Tuomi oli jo täydessä kukassa ja voi miten huumaava tuoksu niistä lähtikään! Kipparini kanssa juuri muutama päivä aikaisemmin puhuimme, että pitää lähteä metsään nuuhkimaan asioita. Luonnon nuuhkimiseen kuuluu ensin tietenkin tuomi, nuuh, sitä pääsimme haistamaan nyt. Seuraavaksi tulevat sireenit. Niiden kukintaa odotellaan vielä ihan vähän ja kolmantena tulevat tietenkin kielot. Kielot ovat jo nupulla.

Satakieli lauloi aivan polun varrella. Hän on kyllä monilahjakkuus. En pysynyt lainkaan laskuissa mukana kuinka monta erilaista säveltä sieltä tuli ulos. Sen lisäksi, että satakieli kuullosti aivan ihanalta, minulla kävi uskomaton tuuri. Hän oli niin keskittynyt lauleluun, että pääsin kohtuullisen lähelle ja sain hänestä muutaman kuvan. Tämä on ensimmäinen kuvani satakielestä.

Orkesterinjohtajasorsa =D.

Tässä teille todellinen luonnon ihme. Luin netistä, että telkkä munii 8-14 munaa. Laskin, että tällä telkkänaaraalla oli 23 poikasta! Yritin katsella, että noinko tämä on yhden naaraan poikue, vai liekö hän adoptoinut toiselta naaraalta puolet =D. Vipinää riitti rannassa!

"Nyt se kuvaa meitä, äkkiä päät piiloon"!

Telkkä-äiti vahtii silmä tarkkana poikuettaan!

Se, että voikukalla on jo siemennysvaihe päällä merkitsee minulle kesää. Eli se on kesä nyt =D.

Polku salaiseen puutarhaan =D. Suomenojalla kulkee betoninen koroke polku (ilmeisesti sen sisällä menee jotain putkia) jonka päälle mm. tuomet kauniisti kaartuivat. Paikka oli todella tunnelmallinen.

Pieni nokikanan poikanen

Keväällä kerroin, että Suomenojalla näimme monta nokikanan pesää. Hautomapuuhat olivat tuolloin jo kovalla vauhdilla käynnissä. Näin muutamasta blogista, että hautominen oli tuottanut tulosta. Uusia pikkuisia tulokkaita piti toki mennä katsomaan joten suuntasimme lauantaina juniorin todistusten jaon jälkeen Suomenojalle koko perheen voimin. Juniori sai muuten todella hienon todistuksen. Olemme kipparini kanssa niin ylpeitä hänestä. Meillä on upea tytär!

Suuntasimme samoille paikoille kuin missä olimme nähneet pesiä keväällä. Ja volaa, siellä tepsuttelivat pienet varpaat vedessä. Tai itseassa jos oikein tarkkoja ollaan, niin nokikanalla on melko suuri jalka, jo heti poikasena. En vain valitettavasti päässyt ikuistamaan jalkoja =D.

Kevään jälkeen oli kasvillisuus ehtinyt kasvaa isoksi ja se teki osaksi kuvaamisesta haastavan. Poikaset pysyttelivät melkein koko ajan kasvuston suojassa. Ja varmasti ihan hyvä niin, siellä on turvallisempaa. Minusta on todella hauskaa, miten niin kaunis lintu voi olla pienenä niin.... erilainen! Ja punainen. Missä vaiheessa tuo pään otsakilpi muuttuu valkoiseksi =D.

Seurasin kun toinen vanhemmista sukelsi välillä vedenalle noutamaan ruokaa. Pintaan päästyään se kutsui poikasia pienellä äänellä syömään. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisenä.

Nokikana munii noin kymmenen munaa ja haudonta aika on kolme viikkoa. Molemmat vanhemmat osallistuvat hautomiseen. Poikasten kuoriuduttua molemmat vanhemmat osallistuvat myös poikasten hoitamiseen. Tässä perheessä toimii tasa-arvo todella =D.

Nokikana on siitä harvinainen lintu, että molemmat sukupuolet ovat saman näköisiä. Nokikana on Suomessa tavattavista rantakanoista kaikkein yleisin. Se on muuttolintu ja ne lentävät Suomesta syys-lokakuussa talvehtimaan Eurooppaan. Suomeen nokikanat saapuvat takaisin maalis- huhtikuulla. Ymmärrän kyllä nokikanoja hyvin. Kuka sitä nyt haluaisi jäädä talvehtimaan tänne kylmään pohjolaan.

Tämä pesue oli hieman kauempana rannasta. Kyllä näitä ihanuuksia olisi voinut katsella ihan hyvin vaikka viikon syömättä, niin suloisia olivat. Luontoelokuvaa ihan parhaimmillaan =).

Lintujärvi

Vaikka en olekkaan omasta mielestäni lintukuvaaja, halusin silti lähteä testaamaan uutta putkeani Suomenojan Lintujärvelle. Paikka on ihan uskomaton. Sieltä löytää joka kevät jopa hieman harvinaisempia lajeja. Alue ei ole mikään suuren suuri, mutta nähtävää on sitäkin enemmän. Myös perheen pienimmät jaksaa hyvin kävellä alueen ympäri.

Tässä näitä lintukuvia nyt sitten tulee =D.

Aloitetaan ihan perinteisellä sinisorsalla jota myös heinäsorsaksi kutsutaan. Tämä uros poseerasi minulle mielellään =). Kun taas naaraspuolinen lajin edustaja oli hieman ujommalla tuulella.

"Apua, unohdin laittaa tukkani aamulla, minua et kyllä kuvaa, ellei tukka ole hyvin!"

Seuraavaksi esittelyssä urospuolinen telkkä. Alla kyhmyjoutsen. Joutsenista en kyllä koskaan erota sukupuolta toisistaan.

Seuraavana nokikana. Näitä olen nähnyt tänäkeväänä jo merelläkin monta kertaan. Pesimispuuhat olivat jo kovasti vauhdissa. Alla nokikana pesällä, jonka he tekevät tyypillisesti vesikasvien oksista.

Sitten seuraavaksi laji, jonka näin elämäni ensimmäisen kerran, tukkasotka. Eikö olekkin hauska töyhtö uroksella =). Tässä saman lajin molemmat edustajat uiskentelevat peräkanaa.

Näitä lintujärveltä löytyy eniten, naurulokkeja. Nämä ovat myös kaikkein äänekkäämpiä. Tässä on pieni iltapäivän palaveri menossa, vaihdetaan kuulumisia.

Nämä kaksi ovat harmaasorsia. Harmaasorsan voi helposti sekoittaa sinisorsa naaraaseen, mutta kyllä niistä eroavaisuuksia löytyy. Linnut ovat niin harmaita, että maastoutuvat hyvin maisemaan, hyvä kun erottuvat kuvasta ylipäätään =D.

Tämä laji kruunasi päiväni, lapasorsa =D! Katsokaa tuota nokkaa, minulle tulee siitä mieleen väistämättä kenkälusikka! Jos lintu näyttääkin nokkansa kanssa hieman koomiselta, on sillä todella kaunis väritys. Yllä lajin urospuolinen edustaja ja alla naaras, joka on komea hänkin.

Paikalla oli myös liejukana. Liejukana on sukua nokikanalle, mutta on sukulaistaan pienempi. Suomenojan lintujärvellä pesii reilut kolmisenkymmentä paria, joka on koko suomen liejukanoista kolmasosa. Laji on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi! Tämä tuttavuus on siis melko harvinainen.

Punasotka uiskenteli niin kaukana, että uudesta hienosta putkestani huolimatta en saanut hänestä tämän parempaa kuvaa. Olen joutunut kroppaamaan kuvaa melkoisesti. Tässä koiraspuolinen edustaja.

Sitten viimeinen laji, mustakurkku-uikku. Mielestäni näin tämäkin lakin ensimmäistä kertaa, todella kaunis lintu.

"Nyt oot ottanut tarpeeksi monta kuvaa, heippa!"

Alue on kauniina kesäpäivänä todella mukava retkikohde. Paikalla on myös kaksi lintutornia, joista pääsee lintuja tähyilemään. Aurinkoisena päivänä paikalla lenteee myös runsaasti perhosia. Läheltä löytyy ravitalli, joten joskus paikalta voi bongata lintujen lisäksi myös hevosia =). Alueella on parkkipaikka, joten myös omalla autolla on helppo tulla. Bussipysäkki puolestaan löytyy järven molemmilta puolilta, joten julkisillakin pääsee.

Suomenojan lintujärven alueesta voit lukea lisää netistä täältä. Itse ilahduin, kun huomasin, että olin onnistunut kuvaamaan siellä luetellut vesilinnut kaikki! Harjoitusta lintukuvaaminen vaatii vielä paljon, jos meinaa joskus onnistua kunnolla. Ai niin, minähän en ole lintukuvaaja =D.