Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veneen lasku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veneen lasku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Veneilykausi 2016 alkoi!

Täällä blogin puolella on ollut hiljaista ja syynä siihen on kevät. Se puski päälle kuin hirvi! Niin mahdottoman nopeasti. Ja kun kerta tuli nopeasti kevät, pääsimme laittamaan myös venettä rivakasti vesillelaskukuntoon. Hyvä sää kannattaa aina hyödyntää ja sellaisia oli juuri tällä viikolla tarjolla.


Eilen perjantaina kaikki oli valmista ja vene odotteli luottolaskijaamme paikalle. Kippari teki tänä keväänä suuren työn kun kirkasti veneen punaiset osat. Tästä tulossa juttua myöhemmin lisää, kuinka hän sen teki. Jälki on todella ihanaa katseltavaa! Punaiset osat eivät ole olleet koskaan noin kiiltävät meidän veneen omistamisen aikana.




Tämä on aina yhtä jännittävää katseltavaa, kun kesäkotimme killuu yläilmoissa. Vaan vankalla ammattitaidolla ja rauhallisella otteella luottolaskijamme hoiti tälläkin kerralla homman turvallisesti. Tänäkin vuona kävi niin, että aurinko oli ollut pilvessä koko illan, mutta kun luottolaskijamme saapui paikalle, se alkoi paistaa. Se ei voi luvata mitään muuta kuin hyvää veneilykautta!


Ja siellä se nyt on, vesillä! En voinut mitään, piti ihan muutama kyynel tirautta, niin hienolta tuntui! Tässä kohtaa sitä joka vuosi aina ihmettelee, että ihanko oikeasti se talvi meni? Kunnon talvea täällä Etelä-Suomessa kestikin vain kuukauden, mutta silti. Vielä on vähän puuhaa jäljellä, kannen pesu, vesitankin pesu ja vielä on myös tavaroita, joita pitää tuoda varastosta veneeseen. Mutta se on niin mukavaa kun tietä, että koko kausi on edessä.




Kun vene on seisonut talven käyttämättömänä, kannattaa käydä aina koeajolla ja herätellä myös sen moottori putsaamaan unihiekat pois silmistään. Ja totta puhuakseni, eihän meitä olisi pitänyt mikään pois mereltä =D. Samalla tarkistellaan, että vettä ei tule mistään läpiviennistä sisään ja kaikki toimii kuten pitääkin. Lämmityslaitekin lähti heti ensimmäisellä startilla käyntiin. Sille olikin eilen käyttöä, sen verran viileä ilta tuli. Vaan meillä oli veneessä kotoisan lämmintä ja ennen kaikkea tunnelma katossa!




Ilta oli sen verran pitkällä, että aurinko alkoi laskea. En päässyt kuvamaan vielä merellä olevia lintuja, mutta näin, että siellä oli vaikka mitä lajeja jo paikalla. Onneksi pääsimme katsomaan kaunista auringonlaskua. Se jotenkin kruunasi koko eilisen päivän.


Tästä se alkaa, veneilykausi 2016! Vieläkin on hymy korvissa, niin onnellista porukkaa tämä venekunta on. Ja nyt sitten alkaa myös blogi täyttymään merellisillä kuvilla, koittakaa jaksaa =D. Yhtä ihanaa viikonloppua teille kaikille!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Veneilykausi 2015 avattu!

Täytyy sanoa, että kiirettä piti ja pitkää päivää mm. viikonloppuna tehtiin, mutta se palkittiin. Nimittäin saimme kuin saimmekin veneen vapuksi vesille =D!


Me olimme valmiina käytännössä jo viikonloppuna, mutta meidän luottolaskijalla oli hieman jonoa. Ilmeisesti joku muukin oli haaveillut siitä, että saisi veneen laskettua vesille ennen vappua =D. Vaan tänään tiistaina löytyi meillekkin aika. Tulimme iltapäivällä Kipparini kanssa rantaan ja asensimme fendarit ja köydet paikoilleen. Ja katsokaa mikä sää! Edellisenä päivänä satoi vettä kuin Esteristä ja samaa on luvattu myös huomiseksi. Vaan me saimme tyynen ja aurinkoisen laskusään. Tämä ei voi tarkoittaa muutaa kuin että on tulossa upea veneilykausi 2015 =D.


Sieltä luottolaskijamme jo peruuttelee autonsa kanssa. Tämä on aina jotenkin ihan hirmuisen jännittävää. Tietenkin jännittää kauden alku, mutta myös se, että kesäkotimme nostetaan melko korkealle ilmaan parikin kertaa operaarion aikana. Ei meinaa välillä muistaa hengittä, niin jännittää.




Liinat kiinni.


 Ja hiiop, sinne lähtee nousemaan korkeuksiin!








Nyt ollaan valmiina matkaan kohti laskulaituria. Me olemme siitä onnekkaita, että saamme säilyttää venettä talvella samassa satamassa kuin missä se on kesätkin, joten ajomatkaa taisi olla satametriä laskulaiturille.


Ja seuraavaksi nosto-operaario uudelleen, tällä kertaa veteen.




Pian ollaan perillä vedessä.


Ja siellä se on, meidän kesäkotimme vesillä valmiina kesän 2015 seikkailuihin! Kippari käy tarkistamassa viellä kaikki ulosviennit ja venttiilit, ettei tule vettä mistään sisään vaan kaikki on kuten pitääkin. Peukku nousee pystyyn, kaikki hyvin ja liinat voidaan irroittaa, jesh!


Ja sitten se päivän paras hetki, koeajo merellä =D. Talven jälkeen on hyvä käydä heittämssä lenkki ja todeta, että kaikki on kuten pitääkin. Meillä oli illan aikana Kipparini kanssa vielä urakkana hakea varastosta tarvikkeita. Teki todella tiukka, että malttoimme tulla mereltä takaisin, niin ihanalta tuntui. Minä taisin tirauttaa pari onnen kyyneltäkin (no olkoon menneeksi, myönnetään, tirautin minä), niin hyvältä tuntui olla jälleen merellä.






Näitä maisemia on ollut ikävä. Vaan aina näin jälkikäteen kun ajattelee, niin talvi meni todella nopeasti ja tuntui ihan siltä kuin olisi ollut viime viikolla viimeksi merellä. Parasta tässä ajankohdassa on se, että kaikki, koko kesä on vielä edessä.




Siellä hän nyt nököttää omalla tutulla paikalla laiturissa. Vappuna lähdetään vesille oli sää (meilkein) mikä tahansa =).

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kausi 2014 alkoi!

Olimme suunnitelleet veneen laskua vesille lauantaiksi mutta luottolaskijamme lupaili sitä vasta sunnuntaille. Olin ajatellut pestä veneen sisätilat vasta laiturissa, mutta nyt saimme päivän aikaa. Lisäksi lauantaiksi oli luvattu aurinkoista ja lämmintä, joten tiedossa olisi venehommia.


Tässä veneen pentteri elikkäs "keittiö". Astia- ja käsipyyhkeet on asennettu paikoilleen samoin mausteet. Auton perä oli täynnä tuttuja ihania tavaroita. Voi miten niitä onkaan niin ihanaa asetella paikoilleen kaappeihin!. Päivä ei ollut niin lämmin eikä niin aurikoinen kuin oli luvattu, mutta onneksi veneneessä on lämmityslaite, sisällä tarkeni touhuta oikein mukavasti. Pikku hiljaa saimme kaikki paikat siivottua ja tavarat paikoileen. Hirvee into päästä vesille!!! Kippari sai ajatuksen, että soitetaan vielä luottolaskijallemme, jos hänen aikatauluihin olisi tullut muutoksia. Puhelin hälyytti ja odotimme jännityksellä. Luottolaskijamme vastasi ja kertoi, että lasku saattaisi olla mahdollista. Hän soittaisi kohta takaisin. Ja niin hetken päästä hän soitti ja kertoi, että kyllä, tänään (lauantai 12.4.14) laskettaisiin meidän vene. Voi jee, miten iloiseksi tulimme, tänään päästäsisiin sittenkin jo vesille. Lisäksi sunnuntaille oli luvattu kovaa tuulta ja sadetta, jolloin veneen vesille lasku ei olisi niin mukavaa.




Puhelinsoiton jälkeen kippari laittoi veneen köydet ja fendarit paikoille, eikä aikaakaan kun luottolaskijamme kurvasi autolla satamaan. Hänet on aina keväisin mukava nähdä =D. Meidän kanssa oli ollut koko päivän ystäviä veneellä, joten kaikki ulos veneestä, jotta päästään hommiin.




Kehikko ensin veneen päälle ja sen jälkeen kiinnitetään liinat. En mahda itselleni mitään, että tämä jännittää aina yhtä paljon, vaikka luotankin meidän luottonostajaan kuin... mihin kukin nyt eniten luottaa =D.

 
Liinat kiristyy...


ja sielä se meidän kesäkoti killuu ilmassa matkalla kohti auton lavaa. Koko homma on aina tosi nopeasti onneksi ohi, ei tarvitse jännittää pitään.




Valmiina matkaan laskulaituriin.


Matka laskulaituriin ei ole pitkä, samassa satamassa vain muutaman mertin päässä. Tämä oli meille ensimmäinen talvi kun kesäkotimme talvehti samassa satamassa kuin missä se viettää aikaansa myös kesällä. Kätevää, ei tarvitse jättää autoa toiseen satamaan kun ajaa veneen kotisatamaan.


Meidän laituri oli vielä tyhjillään, olisimme ensimmäiset!




Laskulaiturilla ja valmiina lähtemään veteen.




Taas ensin korkealle ja siitä sitten pikku hiljaa vesille.


Siellä se ui, meidän kesäkoti. Koko päivän oli ollut pilvessä mutta kun saimme veneen vesille, repesivät pilvet ja aurinko tuli esiin! Satamassa oli myös kaksi joutsenta yleisön joukossa katsomassa laskupuuhiamme. Tämä ei voi luvata mitään muuta kuin upeaa veneilykesää! Koska lasku oli alun perin suunniteltu vasta sunnuntaille, ei minulla ollut järkkäriä mukana. Onneksi käsilaukustani löytyy lähes poikkeuksetta joka päivä pieni ja pippurinen PowerShottini. Se pelasti tämänkin päivän kuvien suhteen =D.


Olemme olleet kipparini kanssa vesillä yli kolmetoista vuotta. Näin aikaisin emme ole päässet koskaan vesille, joten senkin puoleen tämä oli historiallinen hetki. Kiitos ystävillemme Ellille, Wilmalle ja minimiehelle että olitte mukana. Kausi 2014 avattu!